Leena, Matleena

Yleisurheilu

Valikko

Nummi selätti kurkkukivut ja käveli MM-kuutoseksi

Julkaistu:

Yleisurheilu
Kävelijä Taika Nummi yllättyi kuudennesta sijastaan 19-vuotiaiden MM-kisojen 10 000 metrin ratakävelyssä tiistaina.
Espoon Tapioiden Taika Nummi on kärsinyt kaksi viikkoa kurkkukivuista, mutta onnistui mainiosti MM-kävelyssä Puolan Bydgoszczissa.

– Olen niin iloinen. En olisi osannut ajatella, että menisi näin hyvin, Nummi hehkutti Suomen urheiluliiton tiedotteessa.

Nummi käveli ajan 46.04,74. MM-kultaa vei Kiinan Zhenxia Ma ajalla 45.18,45.

Suomalainen oli kisan puoliväliin asti mukana kärkiryhmässä, mutta putosi kärjen nykäistyä kakkosryhmään.

– Viiden kilometrin kohdalla tuli epätoivoinen hetki, mutta jaksoin kuitenkin sinnitellä maaliin.

Nummi lähti kisaan epävarmana, sillä pitkittynyt sairastelu oli estänyt kunnollisen valmistautumisen.

– Se alkoi sillä, että en oikein saanut henkeä, ja sitten ollut kurkkukipuja, mutta ei siinä sen kummempaa. Ajattelin ennen kisoja, että kävellään nyt se huono kilpailu, niin sekin on sitten tehty, mutta ei se niin mennyt.

Nummen seuratoveri Enni Nurmi käveli sijalle 27 ajalla 49.53,55.

Murto yhdellä hypyllä finaaliin

MM-kisojen avauspäivänä Bydgoszczissa käytiin runsaasti alkukilpailuja, ja suomalaisittain mielenkiintoisin nimi oli seiväshyppääjä Wilma Murto. Alle 20-vuotiaiden maailmanennätysnainen taivutti vaivatta finaaliin ylittämällä kisan ainoalla hypyllään 415.

– Se oli turvallinen hyppy, käytin 12 askeleen vauhtia. Hyppypaikalla on kova tartan-pinta ja ihan jees olosuhteet. On tuosta joskus 480 hypätty, joten siitä pystyy hyppäämään korkealta, Murto kertasi.

Murto oli karsinnoissa jaettu kolmonen. Venezuelan Robeleys Peinado ja Sveitsin Angelica Moser hyppäsivät eri karsintaryhmässä 420.

Suolahden Urhon Saija Seppä juoksi välieriin 800 metrillä. Hän oli alkuerässään kuudes ajalla 2.08,94 ja selviytyi aikavertailusta 24 juoksijan välieriin. Sepän aika oli kaikkiaan 19:nneksi nopein.

Keiteleen Kunnon Panu Tirkkonen jäi ulos kuulafinaalista pyöräytettyään karsinnassa 17,55.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    4. 4

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    9. 9

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    10. 10

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    7. 7

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    8. 8

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    9. 9

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    10. 10

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    4. 4

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. Näytä lisää