Teresa, Tessa, Terttu

Yleisurheilu

Valikko

Keihään EM-voittaja ylistää Kimmo Kinnusta – ”Tykkään hänen vitseistään”

Yleisurheilu
Zigismunds Sirmais viihtyy Kimmo Kinnusen valmennuksessa.
Keihäänheiton tuore Euroopan mestari Zigismunds Sirmais on vajaan viikon ajan elänyt arvokisavoittajan elämää, mutta loistokkuus on siitä kaukana. Huippu-urheilijalle arki harjoitteluineen on kaikki kaikessa, kun kauden päätavoite Rion olympialaiset siintää kuukauden päässä.

– EM-kisoista tultua perhe oli lentokentällä vastassa ja vietimme mukavan päivän, mutta ei voittoa sen enempää juhlittu, 24-vuotias Sirmais kertoi puhelimitse Lahdesta, jossa hän kilpailee torstaina Eliittikisoissa.

Sirmais tietää, että yllätysmestaruus Amsterdamista ei takaa hänelle vielä mitään elokuussa Rion stadionilla. Latvialaisen ykköstavoite on hankkia itselleen finaalipaikka 17. elokuuta heitettävästä karsintakilpailusta.

– Sama finaalipaikan tavoite minulla oli EM-kisoissakin, Sirmais muistutti.

Amsterdamissa Sirmais päätyi lopulta heittämään Euroopan mestariksi ennätyksellään 86,66. Tulos vei hänet kauden maailmantilastossa seitsemänneksi.

Sirmais on juniorien Euroopan mestari vuodelta 2011 ja 22-vuotiaiden Euroopan mestari vuodelta 2013. Nyt hänen on aika kasvaa keihäänheittäjänä aikuiseksi, ja Suomella on siinä kehityksessä merkittävä osa.

Sirmais on tehnyt vajaan kahden vuoden ajan yhteistyötä Kimmo Kinnusen kanssa. Kinnunen, vuoden 1991 maailmanmestari, oli Sirmaisin mukaan ”riskivalinta” valmentajaksi hänelle ja harjoituskaveri Lina Muzelle, mutta kumpikaan heittäjä ei ole katunut.

– Kimmo on mukava kaveri, tykkään hänen vitseistään. Hän on myös erittäin intohimoinen keihäsmies. Hänellä on kokemusta ja runsaasti ideoita, Sirmais kehui.

Lahdesta Sirmais suuntaa pariksi päiväksi Äänekoskelle Kinnusen oppiin. Kilpailukalenteriin kuuluu ennen Rioa vielä Timanttiliigan kilpailu Lontoossa 23. heinäkuuta.

– Nyt pitää vain saada tuloskunto pysymään Rioon asti. Eurooppalaisten lisäksi siellä on muitakin kovia heittäjiä, Sirmais totesi ja sanoi haluavansa nauttia olympialaisten tunnelmasta hyvissä ajoin ennen omaa kilpailuvuoroaan.

– Haluan mennä avajaisiin ja saada sieltä ne positiiviset tunnelmat, joita Lontoonkin avajaisista tuli, Sirmais kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    2. 2

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    3. 3

      Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    6. 6

      Ronnie O’Sullivan ulos MM-kisoista – hämmensi taas käytöksellään

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      NHL-tappelija kuoli aivosyöpään vain 45-vuotiaana – ehti lähettää tärkeän viestin jokaisen juniorin vanhemmalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    4. 4

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. 6

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    7. 7

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    8. 8

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    2. 2

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    3. 3

      Suomeen tuodusta kurkumasta, currysta ja chilistä löytyi maaliväriä – asiantuntija: ”Syöpävaarallista ainetta”

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    6. Näytä lisää