Juha, Janne, Jani

Yleisurheilu

Valikko

Kuulantyöntäjä Arttu Kangas nostaa penkistä 215 kiloa – asiantuntija kertoo, mikä merkitys voimatestien tuloksilla on

Julkaistu:

Yleisurheilu
Kuinka tärkeää kova penkkipunnerrustulos on kuulantyöntäjälle?
Kuulantyöntäjät tiedetään vahvoiksi urheilijoiksi. 7,26 kiloisen rautamötikän pitkälle työntäminen vaatii raakaa voimaa – mutta paljon muutakin.

Urheilusanomien henkilöjutussa kuulantyöntäjä Arttu Kankaasta listattiin nuoren suomalaisurheilijan voima-, nopeus- ja loikkatestien tuloksia. Kangas esimerkiksi nostaa penkistä 215 kiloa ja pyrähtää 30 metriä paikaltaan startattuna 3,93 sekunnissa.

Kaikki Kankaan testitulokset jutun alla olevassa faktalaatikossa.

Kysyimme entiseltä suomalaiselta huippukuulantyöntäjältä ja nykyiseltä valmentajalta Conny Karlssonilta, mikä merkitys salilla rehkimisellä ja kovilla voimatuloksilla on kuulantyöntäjälle.

– Se on kaksipiippuinen juttu. Voima on kuulantyönnössä tärkeä osa-alue, mutta vain yksi osa-alue monista. Voimaa pitäisi tehdä niin, että kuula lentää pitkälle, se on jalostettava sitä varten. Sinänsä saman kuulatuloksen voi työntää esimerkiksi 180 kilon penkillä tai 220 kilon penkillä, Karlsson sanoo.

Voimatestien tulokset ja pitkälle työntäminen eivät siis ole suoraan verrannollisia. Pelkällä fyysisellä voimalla ei pärjää: kova penkkipunnerrus- tai rinnallevetotulos ei suoraan tee menestyksekästä kuulantyöntäjää.

– Tietysti voidaan olettaa, että vahvan kaverin kuulakin lentää pitkälle. Toisaalta on olemassa vaara, että vahva kuulantyöntäjä on tehnyt voimaa väärällä tavalla. Voima on saatava irti nimenomaan kuularingissä. Ja sen on oltava räjähtävää.

Kuulantyöntäjät ovat tavallisesti yleisurheilukenttien isoja ja lihaksikkaita kavereita. Jos voimatestit eivät suoraan vaikuta kuulantyöntäjän menestykseen, ei myöskään urheilijan iso koko.

– Silloin ennen vanhaan, kun olin nuori ja aloittelin uraani kuulantyöntäjät ja heittäjät yleensäkin olivat ylipainoisen näköisiä. Nyt urheilijatyyppi on muuttunut enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että kuulantyöntäjätkin ovat atleettisia, eikä mitään ylimääräistä painoa juuri ole. Toki kun haetaan voimaa syödään paljon. Se voi johtaa siihen, että on vähän ylipainoakin. Mutta jos kuulantyöntäjä priorisoi nopeutta ja räjähtävyyttä, niin silloin pitää olla vähän kevyempi, Karlsson sanoo.

– Saksan David Storl on malliesimerkki tällaisesta modernista heittäjästä. Hän on iso ja vahva kaveri, mutta ei iso siinä mielessä mitä työntäjät olivat ennen vanhaan.

25-vuotias Storl on 2012 Lontoon olympialaisten hopeamitalisti sekä kaksinkertainen maailmanmestari ja Euroopan mestari. Hänen ennätyksensä on 22,20.

Tärkeä tekniikka

Nyt 40-vuotias Karlsson on voittanut uransa aikana kahdeksan ulkoratojen SM-mitalia. Hänen henkilökohtainen kuulaennätys on vuodelta 2001 peräisin oleva 20,78.

Karlsson muistelee omaksi parhaaksi penkkipunnerrustuloksekseen 202,5 kiloa. Maksimipainoilla tehdyt ykkösnostot eivät kuitenkaan korostuneet hänen harjoittelussaan.

Omalta osaltaan hän nostaa voimaakin tärkeämmäksi tekniikan, joka lähtee jaloista.

– Itse olin sellainen nopeustyöntäjä. Jalkojen piti olla nopeassa kunnossa, eli silloin kun juoksu ja hypyt kulki hyvin pystyi olettaa, että kuulakin lensi pitkälle. Jos jalat eivät olleet kunnossa, niin se olisi ollut ihan sama vaikka penkkitulos olisi ollut 300 kiloa.

Lauantaina Amsterdamin EM-kisojen kuulakarsinnassa esiintyvä Kangas tiedetään myös tekniseksi heittäjäksi.

– Sen takia Artun tulokset varmasti vähän ailahtelee. Jotta hän saa kaiken irti suorituksesta, kaiken on osuttava kohdalleen. Toki hän on nyt vähän jo vakiinnuttanut tasoaan, Karlsson analysoi.

Kankaan testituloksista Karlssonia ilahduttaa etenkin 30 metrin juoksupyrähdys.

– Artun nopeus on parantunut huomattavasti viime vuosien aikana. Kun hän oli nuorempi ja olin kuulantyönnön lajivalmentaja, hänen juoksu ja hypyt eivät kulkeneet noin hyvin. Hän on kehittynyt noilla osa-alueilla paljon ja se on varmasti yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi kuula lentää nyt näin pitkälle. Mielestäni se, että jalat toimii on melkeinpä kuulantyöntäjän tärkein ominaisuus. Työ tehdään jalkojen päällä ja käsi vain ohjaa työnnön loppuun.

Missä ero verrattuna maailmanhuippuihin?

Kangas liittyi tällä kaudella harvinaiseen joukkoon. Hänestä tuli kahdeksaan vuoteen ensimmäinen suomalainen kuulamies, joka on rikkonut 20 metrin rajan. Kangas työnsi kesäkuun puolivälissä ennätyksensä 20,30.

Tämän kauden maailmantilaston kärkimies, Yhdysvaltojen Joe Kovacs, on työntänyt parhaimmillaan 22,13. Missä asioissa Kangas jää maailmanhuipuista jälkeen?

– Ainakin voimissa varmasti aika paljon. Mitä nyt olen miestä (Kovacsia) nähnyt, niin vaikuttaa olevan aika vahva, mutta silti todella nopea. Artun pitäisi saada vuosien aikana vieläkin lisää voimaa, mutta säilyttää silti se nopeus, mitä hänellä nyt on. Ja työntömäärien kautta tekemiseen tulee varmuutta, sen kautta voi alkaa tulemaan niitä huipputuloksia. Niin kauan kuin tekniikka on epävarmassa kunnossa, on hyvin todennäköistä, että kuula lentää ennemmin lyhyelle kuin pitkälle, Karlsson pohtii.

Amsterdamin EM-kisojen kuulakarsinta lauantaina klo 14.05 alkaen. Finaali sunnuntaina klo 18.30 alkaen.

Arttu Kankaan testituloksia 2016 (2015)

Penkkipunnerrus: 215 kg (210)

Raaka rinnalleveto: 165 kg (160)

Takakyykky: 250 kg (240)

Maastaveto: 300 kg (300)

30 metriä paikalta: 3,93 sek. (3,95)

Tasaloikka: 325 cm (325)

3 tasaloikkaa: 980 cm (965)

5 vuoroloikkaa: 15,35 (15,30)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    5. 5

      Kaksi loukkaantui vakavasti ulosajossa Liperissä

    6. 6

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    7. 7

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    8. 8

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    9. 9

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    10. 10

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    2. 2

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    5. 5

      Kaksi loukkaantui vakavasti ulosajossa Liperissä

    6. Näytä lisää