Mauno, Maunu

Yleisurheilu

Ruotsin ottelukuningatar säteilee nyt televisiojuontajana

Julkaistu:

AMSTERDAMIN EM-KISAT
Vuonna 2012 urheilu-uransa lopettanut Carolina Klüft on yksi Ruotsin suosituimmista tv-kasvoista.
Carolina Klüft hallitsi vuosia 7-ottelua arvokisoissa. Ruotsalainen voitti olympiakultaa Ateenassa 2004 ja vei maailmanmestaruuden kolmesti (Pariisissa 2003, Helsingissä 2005 ja Osakassa 2007).

Klüft lopetti uransa Suomi–Ruotsi-maaottelussa syyskuussa 2012. Uransa loppuvaiheessa hän keskittyi ottelun sijasta pituushyppyyn ja kolmiloikkaan.

Näyttävä ja iloinen Klüft oli ruotsalaisten suuri kansansuosikki, joten siirtyminen televisiotyöhön ei ollut yllätys. Olympiakisojen oikeudet länsinaapurissa omistava Viasat palkkasi hänet juontajaksi Sotshin kisoihin 2014.

Tänä kesänä hän pääsee tutumman lajin pariin, kun edessä ovat Rion olympiakisat, joissa yleisurheillaan oikein urakalla. Klüft on paikalla Amsterdamissa hakemassa tuntumaa lajin nykyisiin mestareihin.

– Tämä on hyvä paikka tavata urheilijoita ja muita laji-ihmisiä, Klüft kertoo.

Olympiakisoissa hän on ruudussa koko kisojen ajan.

– Ensimmäisellä viikolla esillä on kaikkia mahdollisia lajeja, mutta sen jälkeen pääpaino on yleisurheilussa, 33-vuotias Klüft kuvaa urakkaansa Brasilian maalla.

Holmin valmennettava finaalissa

Amsterdamin Olympiastadionilla nähdään toinenkin sinikeltainen olympiavoittaja Ateenasta 2004. Korkeushyppääjä Stefan Holm on paikalla Sofie Skoogin valmentajan ominaisuudessa. Holm on nykyään myös Kansainvälisen olympiakomitean jäsen, mutta on tiukasti kiinni myös arkivalmennuksessa kotimaassaan.

– Sofie hyppäsi finaaliin, joten olen tyytyväinen, Holm kommentoi aamun karsintakilpailua, jossa Suomen Linda Sandblom jäi rannalle ensimmäisenä hyppääjänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. 6

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    8. 8

      Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

    9. 9

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    10. 10

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. Näytä lisää