Petri, Pekka, Petra

Yleisurheilu

Valikko

Kaj Kunnas kiitti hengenpelastajiaan – Antti Ruuskanen oli mukana yllätyksessä!

Julkaistu:

Aivoinfarktista toipuva urheilutoimittaja Kaj Kunnas järjesti pelastajilleen ikimuistoisen yllätyksen.
Kaj Kunnas joutui toukokuun lopussa aivoinfarktin yllättämäksi. Kunnas kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että tuona aamuna hän riensi naapuriensa Tellervo ja Aarne Leinosen luokse pyytämään apua.

Kunnas on jo päässyt sairaalasta kotiin toipumaan. Hänelle määrättiin kolmen kuukauden mittainen sairausloma.

Ylen urheilutoimittajana työskentelevä Kunnas oli saanut keväällä keihäsmies Antti Ruuskaselta kulta- ja ronssipilkin, kun Pielaveden mies oli kuullut Kunnaksen kalamiesnaapurista. Ruuskanen vannotti Kunnasta viemään pilkit naapurilleen, ja näin Kunnas myös teki.

Nyt, kun Kunnas on jo päässyt toipumisvaiheessaan ulkoilemaan, päätti hän yllättää hengenpelastajansa. Naapuri oli kertonut jo ennen aivoinfarktia tehneensä Ruuskaselle kaksi lahjapilkkiä, jotka Kunnas oli luvannut toimittaa perille.

–Meninkin Aarnen luokse, mutta sanoin, että mitäs jos mentäisiin luovuttamaan ne pilkit Antille Raaseporin kisojen yhteyteen, Kunnas kertoo.

Eilen Tellervo ja Aarne Leinonen seurasivatkin kisaa lähietäisyydeltä Kunnaksen kanssa. Voit katsoa yllä olevalta videolta, millainen kalamiesten kohtaaminen oli.

–Tällaisia toisista välittäviä ihmisiä Suomi tarvitsee. Olen ikuisesti kiitollinen Tellervolle ja Aarnelle, Kunnas kiittelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

    8. 8

      Takavuosien jättihitin esittäjä Gary DeCarlo on kuollut

    9. 9

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    10. 10

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    10. 10

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Ammattidomina kertoo sarjakuristajan vierailusta: Hän hankasi käsiään yhteen ja sanoi miettivänsä ”kiduttavia juttuja”

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. Näytä lisää