Mauno, Maunu

Yleisurheilu

Nyt se on tehty! 2000 maratonia täynnä – näin kauan Kalevi, 73, huilaa

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Kalevi Saukkonen, 73, sai lauantaina täyteen uskomattomat 2000 maratonia.
Raisiolainen Kalevi Saukkonen teki lauantaina Paloheinän maratonilla Helsingissä erikoista historiaa. Hän taivalsi 2000. kerran maratonin eli 42 195 metriä.

– Eihän tämä nyt miltään tunnu. Aina on jokaisen maratonin jälkeen tyytyväinen olo kun on saanut urakan suoritettua, Saukkonen, 73, tuumi rauhalliseen tapaansa.

Jalat kestivät tämänkin maratonin hyvin.

– Jalat ovat surkeat aina, ennen ja jälkeen maratonin. Mutta kokonaisuutena olo on aina hyvä maratonin jälkeen.

Saukkonen starttasi reitille lauantaiaamuna jo kukonlaulun aikaan eli klo 4.31. Aurinko ei ollut näkyvissä ja keli oli varsin vilpoisa, mittari oli vain muutaman asteen plussan puolella.

Maaliin Saukkonen tuli noin klo 11.28, joten reissu sujui vähän alle seitsemään tuntiin.

– Parhaita aikojani tänä vuonna. Se on tuo seitsemän tuntia meikäläisen nykyinen haamuraja, parhaimmillaan alle kolmeen tuntiin maratonin juossut Saukkonen veistelee.

2000 maratonin raja rikkoontui Anders Collianderin järjestämällä Paloheinän maratonilla, jonka Saukkonen on mennyt läpi arvionsa mukaan ainakin noin 250 kertaa. Keskuspuistossa kahdeksan kertaa kierrettävä lenkki on reilut 5,2 kilometriä pitkä.

Viimeisellä kierroksella Saukkosella oli iso saattojoukko maratonin harrastajia. Maaliintulon jälkeen Colliander luovutti ennätysmiehelle komean pokaalin.

– Andersilla ja muilla tämän kaltaisten maratonien järjestäjillä on suuri ansio siitä, että olen näin paljon saanut maratoneja kerättyä, hän antoi tunnustusta.

Saukkonen otti tyynesti vastaan innokkaiden juoksijakollegoiden onnittelut. Itse hän ei aio saavutustaan pahemmin juhlia.

– Sunnuntaina on maraton Salossa. Vähän alle vuorokausi tässä jää huiliaikaa.

Tänä vuonna maraton on tullut kierrettyä jo 56 kertaa. Jos tahti pysyy samana, tulee Saukkoselle kolmas perättäinen yli sadan maratonin vuosi.

Mutta kuten kaikki maratoonarit tietävät, yhtäkään niistä ei ole taivallettu etukäteen. Nöyryys pitää muistaa.

– Jalat saattavat levitä lopullisesti milloin tahansa, alleviivaa myös Saukkonen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    5. 5

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    6. 6

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    9. 9

      Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

    10. 10

      Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannian ulkoministeriö julkaisi matkustustiedotteen Suomeen Turun puukotuksiin liittyen

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    4. 4

      Kommentti: Suomi kestää terroristit

    5. 5

      IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

    6. Näytä lisää