Aatu, Aatto

Yleisurheilu

Valikko

Kimmo Kinnunen törmäsi karhuun metsässä: ”Ei voi edes kuvitella ennen kuin kokee”

Julkaistu:

Korvasieniä keräämässä ollut keihäsmestari sai elämänsä luontokokemuksen.
Kimmo Kinnunen oli torstaina iltapäivällä keräämässä korvasieniä naapurinsa Rauno Pohjarannan kanssa Äänekoskella, kun eteen tuli hätkähdyttävä näky.

– Luulin että Rane kaatui, kun kuului jotain rapinaa. Nostin katseeni, niin matkan päässä näkyi kaksi karhunpentua puuhun kiipeämässä. Emo lähti juoksuun selvästi vainua hakien, Kinnunen kertaa.

– Pähkäiltiin, että perkele jos lähtee tulemaan kohti, niin mitä tässä pystyy tekemään. Korkeintaan yrittää heittää kivellä päähän.

Karhut häipyivät kuitenkin maisemista, minkä jälkeen kaksikko tutki niiden jättämiä jälkiä. Yksi muurahaispesä oli tuhottu, mutta muuten ei isompia jälkiä näkynyt. Puusta oli lähtenyt vain vähän kaarnaa.

Vaikka karhu säikäytti, niin Kinnunen löi peukkua yhteen naapurinsa kanssa. Mieleen tuli Pirkka-Pekka Peteliuksen lausahdus, jonka mukaan luonto antaa ihmiselle unohtumattomimmat kokemukset.

– Tämä kesti vain noin minuutin, mutta tunne oli aivan sanoinkuvaamattoman hieno. Ei sitä voi edes kuvitella ennen kuin sen kokee. Tämän muistan lopun elämääni, Kinnunen toteaa.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

  6. 6

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  7. 7

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  8. 8

    Lauri teki monta turhaa reissua aamuyöllä, mutta viimein onnistui – katso upea utuinen kuva!

  9. 9

    Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

  10. 10

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  4. 4

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  5. 5

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  6. 6

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  7. 7

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  8. 8

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  9. 9

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  3. 3

    Otto Warmbier laskettiin haudan lepoon – hautajaisissa erikoinen näyttely miehen matkatavaroista

  4. 4

    Näin käy naali kolossa Pohjoisessa – ”Vaimoni kyykisteli sillä tavoin”

  5. 5

    Lyötkö päätäsi tiiliseinään tämän arvoituksen kanssa – voiko tehtävän ratkaista?

  6. Näytä lisää