Olga, Oili

Yleisurheilu

Valikko

Suomalaislegenda piiskaa nuorempiaan kohti menestystä Riossa – näin Suomi pyrkii takaisin huipulle vanhassa leipälajissa

Julkaistu:

KOHTI RIOA
Rion olympiakisoihin valmistautuvat suomalaiskävelijät Aku Partanen, Jarkko Kinnunen ja Aleksi Ojala ihailivat Rooman nähtävyyksiä maailmancupin yhteydessä.
75 vuotta sitten Suomessa käveltiin oikein urakalla, kun Ruotsia vastaan käytyyn Maaottelumarssiin osallistui 1,5 miljoonaa suomalaista. Legendaarista marssia ei uusittu muutamista arvovaltaisista ehdotuksista huolimatta, joten suomalaisen kävelyn kunnian ylläpitäminen jää Rion kesäolympiakisoihin valitun kolmikon harteille.

Aku Partanen, Jarkko Kinnunen ja Aleksi Ojala ovat harjoitelleet talven tiiviisti ja ulkomaanleireillä myös yhdessä. Koko kolmikko oli alkuvuodesta kolme viikkoa Torreviejassa, jossa oli mukana myös Partasta ja Kinnusta valmentava Valentin Kononen. Myöhemmin talvella Partanen ja Kinnunen viettivät nelisen viikkoa Etelä-Afrikassa.

Partasen mukaan harjoituskausi sujui hyvin ja Konosen laatiman ”tasaisen vauhdin taulukon” mukaisesti.

– Määrää ja tehoja on lisätty aikaisemmasta, mutta ei liikaa. Jos keho ei pysty ottamaan harjoitusta vastaan, siihen täytyy reagoida, Partanen muotoilee.

Kyse on kokonaisrasituksesta ja palautumisen merkityksestä.

– Kaikki osaavat harjoitella kovaa. Kyse on oikean tasapainon löytämisestä.

Kävelijän polku maailman huipulle on pitkä. Monet huipputekijät ovat reilusti päälle 30-vuotiaita.

– Minulla ei ole vielä edellytyksiä treenata sellaisilla määrillä kuin Vallu aikanaan, Partanen viittaa Konosen rajuihin lukemiin 1990-luvun lopulla.

Pekingin MM-kisoissa hyvin onnistuneen (18:s) Partasen mukaan urheilijan ja valmentajan aktiivinen dialogi on välttämätöntä, jotta keho ei rasitu liikaa.

– Hevonen ei näytä väsymystään, mutta ihminen voi sen tehdä ja vielä sanallisesti.

Jumalan ikkuna oli kiinni

Kävelemisen ohella Partanen, 24, on etäopiskellut talven ja kevään aikana. Hän ehti lukea kaksi vuotta historiaa avoimessa yliopistossa, mutta aloitti vuodenvaihteessa aivan uudella saralla.

– Luen Laurea-ammattikorkeakoulussa taloushallintoa ja rahoitusta.

Ulkomaan leireillä treeni, lepo ja verkko-opinnot ovat vieneet melkein kaiken ajan. Jotain Partanen on sentään ehtinyt nähdä ulkomailla. Etelä-Afrikan vuoristoleirillä Dullstroomissa oli aikaa myös turismille.

– Maailman kolmanneksi suurimmaksi kanjoniksi mainittu Blyde-kanjoni oli näkemisen arvoinen paikka, kuten myös Echo Caves -luolat.

Yksi nähtävyys tuotti sen sijaan suuren pettymyksen.

– Mpumalangan maakunnan hienolla näköalareitillä sijaitseva God's window eli Jumalan ikkuna ei tarjonnut iloa. Kirkkaalla säällä korkealta näköalapaikalta pitäisi nähdä Mosambikiin asti, mutta meidän vierailupäivänä oli niin hirveä sumu, että emme nähneet yhtään mitään, Partanen naureskelee.

Hymy hyytyi Rooman kaduilla

Vaikka harjoittelu on sujunut Partaselta lähes suunnitelmien mukaan, kevään kilpailut ovat tuottaneet pettymyksiä. Talven SM-halleissa hän käveli kolmannen peräkkäisen SM-kullan 5 000 metrillä ajalla 19.35,86, mutta Slovakian 50 km (19.3.) ja Rooman maailmancupin 20 kilometriä (7.5.) eivät sujuneet odotusten mukaan.

– Dudincessa oli nihkeä kisa, kun jo 10 kilometrin kohdalla tajusi, että tänään ei kulje.

Pitkien, yli 40 kilometrin treenilenkkien perusteella hän uskoi parantavansa ennätystään (3.49.02) parilla minuutilla, mutta aina kaikki ei mene käsikirjoituksen mukaan. Hän jäi ennätyksestään tasan viisi minuuttia.

Rooman kevät tarjosi suomalaiskolmikolle hienot puitteet nopeutensa esittelemiseen. Partanen ja kumppanit ehtivät hymyillä kameralle Colosseumin ja Konstantinuksen riemukaaren edustalla. 20 kilometrin kisassa Partasen hymy hyytyi, kun hän tajusi elimistönsä olevan poikkeustilassa.

– Kisa meni pipariksi sairastumisen takia ja jouduin keskeyttämään jo seitsemän kilometrin kohdalla.

Flussa oli jo päällä ja iski toden teolla seuraavana päivänä.

Perhe mukana Riossa

Kevään kilpailut ovat olleet sikäli poikkeuksellisia, että koko 2010-luvun lajia hallinneet venäläiset ovat puuttuneet lähtöviivalta maan dopingpannan takia. Partasta asiaintila ei ole haitannut. Hän arvelee, etteivät itänaapurin jalkapatikoitsijat pääse myöskään olympiaradalle.

– Heidän talvimestaruuskilpailunsa järjestettiin suljettujen ovien takana, ja siellä oli mukana kilpailukiellossa olevia kävelijöitä. Ei kuulosta siltä, että he haluavat aidosti luopua aikaisemmasta dopingkulttuurista, Partanen miettii.

Hänen oma kilpailukautensa jatkuu toukokuussa Leppävaarassa käveltävällä 5000 metrin ratakisalla. Kesäkuussa ovat vuorossa SM-maantiekävelyt ja Paavo Nurmen kisat Turussa.

Rio siintää vielä kaukana edessä. Partanen on lukenut olympiakaupungin turvallisuus- ja saasteongelmista, mutta ei ole vielä kovin huolissaan tilanteesta.

– Toistaiseksi olen enemmän huolissani vanhempieni ja veljeni puolesta. He ovat tulossa Rioon kannustamaan minua.
  • Kohti Rioa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    10. 10

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    7. 7

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. Näytä lisää