Akseli

Yleisurheilu

Valikko

Heikki Peräseinäjoelta vältti järkyttävän onnettomuuden tuurilla – myöhästyi Titanicista!

YLEISURHEILU
Heikki Kanto aikoi matkustaa Yhdysvaltoihin Titanicilla.
Kuka on tuntemattomin suomalaisjuoksija, joka on sijoittunut maineikkaalla Bostonin maratonilla kymmenen parhaan joukkoon?

Vastaus lienee vuonna 1888 syntynyt Heikki Kanto – tai Henry Kanto, jolla nimellä hänet tunnettiin ison veden takana.

Peräseinäjoella kasvanut Kanto oli ostanut talvella 1912 liput Titanic-laivan neitsytmatkalle. Uuden ja uljaan laivan oli määrä lähteä Southamptonista kohti New Yorkia 10. huhtikuuta 1912.

Titanic lähtikin kohtalokkaalle matkalleen mutta ilman Kantoa. Suomalaisnuorukainen ei ehtinyt ajoissa Southamptonin satamaan, joten hän ei ollut laivassa, kun se törmäsi neljä päivää myöhemmin jäävuoreen ja upposi. Onnettomuudessa kuoli 1 517 matkustajaa.

Amerikan raitti tuli Kannolle tutuksi, sillä hän matkusti Yhdysvaltoihin myöhemmin samana vuonna. Perillä hän innostui juoksemisesta ja ryhtyi harjoittelemaan muiden suomalaissiirtolaisten kanssa.

Alkuun Kanto juoksi 5–10 mailin kilpailuja, mutta muutaman vuoden kilpailemisen jälkeen hän uskaltautui yrittämään maratonia.

Vuonna 1919 hän sijoittui mantereen tunnetuimmassa kilpailussa, Bostonin maratonilla kymmenenneksi ajalla 2.51.53. Tuolloin hän edusti asiakirjojen mukaan massachusettsilaista Hurja A.C. Quincy -seuraa.

Palkinnot Peräseinäjoella

Suomen Urheilulehti esitteli Kannon juoksusaavutuksia joulunumerossaan 1950. Jutun mukaan Kanto oli Bostonin starttiviivalla kaikkiaan 15 kertaa ja ylitti joka kerta myös maaliviivan. Artikkelin mukaan Kanto ei keskeyttänyt uransa aikana yhtään kilpailua.

Tunnetuin peräseinäjokelainen juoksija on Ville Ritola, josta tutkija Ossi Viita on laatinut elämäkerran Suden hetki (1997). Kirjan mukaan Kanto otti 1920-luvulla USA:n kansalaisuuden ja käytti nimeä Henry Kanto.

Hän työskenteli rapakon takana kutomatehtaissa mutta päätti palata kotimaahansa vuonna 1932. Kanto rakennutti talon veljensä maille Valkeajärven rannalle Peräseinäjoella.

Viidan mukaan Kanto on lahjoittanut Ritolan tavoin palkintokokoelmansa Peräseinäjoen kunnalle, joten paikkakunnan asukkaat ovat päässeet tutustumaan juoksijan mainetekoihin ja mielenkiintoiseen tarinaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    5. 5

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    6. 6

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    7. 7

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    8. 8

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    9. 9

      Nuorukainen yritti hurmata seuralaisensa – hyppäsi krokotiileja kuhisevaan jokeen

    10. 10

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    5. 5

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    6. Näytä lisää