Perttu

Yleisurheilu

Olympialaisiin tähtäävä huippujuoksija avautui pornoaddiktiostaan – ongelmat alkoivat teinivuosina

Julkaistu:

Yleisurheilu
Olympiamitalisti Nick Willis haluaa auttaa tarinallaan muita pornoriippuvuudesta kärsiviä.
Uuden-Seelannin keskimatkojen juoksija Nick Willis kamppaili pitkään pornoriippuvuuden kanssa.

– Siitä lähtien kun olin teini se on ollut häpeän ja perustelujen vuoristorataa, 32-vuotias Willis kirjoitti julkisessa Facebook-päivityksessään torstaina.

Nyt Pekingin olympialaisten 1500 metrin hopeamitalisti on kertonut yksinäisinä teinivuosina alkaneen ongelman olevan ohi.

Willisin mukaan porno ei ole kuulunut hänen elämäänsä 2,5 vuoteen. Juoksija sanoo sen tuntuvan mahtavalta.

– Vasta ymmärrettyäni, millaisia vaikutuksia riippuvuudella oli avioliittooni ja kykyyni olla isä, pääsin siitä vapaaksi, Willis kirjoitti.

"Porn makes you think you are having sexual needs met, but really they are hollow and leave you feeling empty and...

Publicerat av Nick Willis den 3 mars 2016

Willisin mukaan suurin apu ongelman voittamisessa on ollut hänen vaimonsa.

– Sierra oli minulle todella armollinen. Päätimme kukistaa ongelman yhdessä. Puhuimme avoimesti ihmiskaupasta, naisten hyväksikäytöstä ja esineellistämisestä ja miten helppoa nuorten on päästä kuluttamaan pornoa, Willis kertoi uusiseelantilaisen Stuff-sivuston mukaan.

Saamastaan mediahuomiosta yllättynyt Willis sanoi haluavansa auttaa tarinallaan muita samanlaisesta ongelmasta kärsiviä. Parhaillaan Rion olympialaisiin valmistautuva urheilija asuu Yhdysvaltain Michiganissa vaimonsa ja 2-vuotiaan poikansa kanssa.

Lähteet: Stuff, Facebook, Twitter
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  2. 2

    Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

  3. 3

    Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

  4. 4

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  5. 5

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  6. 6

    Enontekiöllä surmatun naisen ystävä järkyttävistä hetkistä: ”Kuulin kolme huutoa ja puhelu katkesi”

  7. 7

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  8. 8

    Tuoreen avioparin häämatkafarssi päättyi viimein – 190 asiakkaan lento Kreikkaan lähti 48 tuntia myöhässä

  9. 9

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  10. 10

    Tällä punttisalilla Turun terroristiepäilty harjoitteli: ”Ei erottunut mitenkään joukosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  4. 4

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  5. 5

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  6. 6

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  7. 7

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  8. 8

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  9. 9

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  10. 10

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  2. 2

    Näin keksijä-Madsen puhui poliisille heti sukellusveneestä pelastumisen jälkeen – sanat tallentuivat Tanskan tv:n videolle

  3. 3

    Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

  4. 4

    Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

  5. 5

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  6. Näytä lisää