Manu, Manne, Immo

Yleisurheilu

Valikko

Nikkanen taivutti upeasti maaottelussa – ennätys uusiksi

yleisurheilu
Suomi kahdesti kolmas pohjoismaisessa hallimaaottelussa.
Seiväshyppääjä Minna Nikkanen säväytti halliennätyksellään 461 Ruotsin Växjössä kisatussa pohjoismaisessa hallimaaottelussa. Tulos on sentin parempi kuin hänen aiempi halliennätyksensä ja ulkorataennätyksensä, Urheiluliitto kertoi.

Junioreiden tuore ME-nainen Wilma Murto ylitti 430 kolmannellaan, mutta 445 ei ylittynyt. Murto oli viides kisassa, jonka voitti Ruotsin Angelica Bengtsson tuloksella 466.

– Askelmerkit olivat aika vakiot kaikissa hypyissä. Niistä oli helpompi vaihtaa isompiin seipäisiin, mutta on siinä vielä parannettavaa, Nikkanen totesi hypyistään.

– Verryttelyssä tuntui ihan hyvältä, mutta kilpailussa tuntui ensimmäisestä hypystä lähtien, että juoksusta oli rytmi hukassa ja kroppakin tuntui vähän tyhjältä. En tiedä miksi, mietti puolestaan Murto.

Suomi oli maaottelussa kolmas sekä naisissa että miehissä. Ruotsi voitti molemmat, ja naisissa Suomen edelle pääsi myös Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue. Miehissä kakkonen oli Norja.

– Lievästi alakanttiin meni. Toiseksi olisi pitänyt päästä molemmissa maaotteluissa. Paljon hävittiin pisteitä juoksuradalla, Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen sanoi.

Ilonaiheita toi Nikkasen ohella Nooralotta Nezirin kotimainen kärkitulos 60 metrin aidoissa. Hän voitti kisan selvästi ajalla 8,11. Nezirin ohelle suomalaisia lajivoittajia olivat kolmiloikkaajat Kristiina Mäkelä ja Simo Lipsanen, kuulantyöntäjä Arttu Kangas ja seiväshyppääjä Eemeli Salomäki.

Naisten maajoukkuekapteenin Mäkelän voittotulos oli 13,86 ja Lipsasen 16,01. Kangas pyörähteli kuulakisan voittoon kauden kotimaisella kärjellä 19,54, ja miesten maajoukkuetta kipparoinut Salomäki voitti seiväshypyn ylittämällä 527 toisellaan. Yritykset 542:sta eivät tuottaneet tulosta.

Miesten 60 metrin aidoissa Elmo Lakka hävisi 0,01 sekunnilla Ruotsin Alexander Brorssonille ajalla 7,76. Aika on Lakan ennätys ja vie hänet kotimaan kaikkien aikojen tilastossa kahdeksanneksi. MM-hallien tulosraja on 7,72.

Jonna Berghem pudotti 200 metrin kauden kotimaisen kärkituloksen lukemiin 23,90, joka toi maaottelussa toisen sijan. Miesten 200 metrillä Samuli Samuelsson oli kolmas halliennätyksellään 21,34. Aika on kotimaan kaikkien aikojen tilastossa seitsemäs.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. 6

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    7. 7

      Jojoilua painon kanssa - Liisa Hyssälä rajoitti maksalaatikon syöntiä

    8. 8

      Porilaista miestä seuranneen vuohipukin arvoitus ratkesi – se oli kevätkiimassa

    9. 9

      Sebastian Vetteliltä yllättävä kommentti – jakoi kunniaa voitostaan toiselle kuljettajalle

    10. 10

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. Näytä lisää