Sami, Samuli

Yleisurheilu

Uskomaton väite: Yläkerran sviitissä jaettiin ruskeita kirjekuoria – MM-kisoille uusi järjestäjä?

Julkaistu:

Yleisurheilu
Qataria syytetään lahjuksista MM-kisahaun yhteydessä. IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen vaatii tutkintaa.
Iso-Britannian yleisurheiluliiton puheenjohtaja Ed Warner esitti sunnuntaina kovia väitteitä BBC:n Sportsweek-ohjelmassa. Warnerin mukaan Qatar lahjoi Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n päättäjiä hakiessaan vuoden 2017 MM-kisoja vuonna 2011.

– Kuulin erittäin korkeassa asemassa olleelta IAAF:n virkamieheltä, että qatarilaiset kutsuivat äänestystä edeltäneenä iltana tiettyjä IAAF:n hallituksen jäseniä yksitellen hotellimme yläkerran sviittiin, jossa heille jaettiin ruskeita kirjekuoria, Warner sanoi.

Warner kertoi, että väite kuulosti silloin niin uskomattomalta, että hän unohti sen saman tien. Sen jälkeen hän on kuitenkin saanut kuulla, että IAAF:n korruptioskandaalin ympäröimän ex-puheenjohtajan Lamine Diackin Interpolin etsintäkuuluttama poika Papa oli pyytänyt Qatarilta viittä miljoonaa dollaria vastineeksi tuestaan kisahaussa.

Warnerin johtama Lontoon hakukomitea sai vuoden 2017 kisat, mutta kolme vuotta myöhemmin Qatar voitti itselleen vuoden 2019 MM-kisat.

Lahjusväitteet heittävät luonnollisesti varjon myös vuoden 2019 kisojen hakuprosessin ylle.

IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski sanoi IS:lle, ettei ollut aikaisemmin kuullut Warnerin mainitsemista ruskeista kirjekuorista.

– Mutta tuoreimmat uutiset laittavat miettimään, Pihlakoski myönsi.

Maailman antidopingtoimisto Wada julkaisi hiljattain raportin, jossa se syytti IAAF:n entistä johtoa lahjusten vastaanotosta ja dopingkäryjen peittelystä. Likainen peli kisaisännyyksien jaossa ei yllättäisi.

Pihlakosken mielestä Warnerin väitteet Qatarin jakamista lahjuksista on tutkittava.

– Ehdottomasti. Yksiselitteisesti on selvitettävä, mitä on tapahtunut. Jos paljastuu jotain epärehellistä, sanktioiden on oltava kovat. Lisäksi on varmistettava, ettei vastaavaa pääsisi tapahtumaan uudestaan, Pihlakoski vaatii.

– Tämä on asia, mitä olen halunnut edistää tässä lajissa. Sille on nyt kansainvälistä kysyntää, viime vuonna IAAF:n hallitukseen valittu Pihlakoski jatkoi.

Jos paljastuu, että Qatar on antanut lahjuksia, pitääkö heiltä ottaa vuoden 2019 MM-kisat pois?

– Jos selkeitä näyttöjä lahjuksista löytyy, niin kisat voidaan ottaa pois. Se olisi kova ratkaisu, mutta pitää näyttää, mikä on oikein.

Kaasulla ja öljyllä rikastunut Qatar on vain kahden miljoonan asukkaan valtio Persianlahden rannalla. Maa on profiloitunut urheilussa vahvasti.

Yleisurheilun MM-kisojen lisäksi Qatarin on määrä järjestää vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat, joiden ympärillä on myös pyörinyt lahjusepäilyjä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

    6. 6

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    9. 9

      ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

    10. 10

      Näin ikäistään nuoremmalta näyttävät naiset meikkaavat – 6 vinkkiä, jotka karistavat vuosia kasvoilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    3. 3

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    4. 4

      Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

    5. 5

      Poliisi havainnollistaa sarjapuukotusta Turun keskustassa – paikalla useita poliiseja

    6. Näytä lisää