Leevi

Yleisurheilu

Tämä mies pyrkii hiomaan Alisa Vainiosta timantin – ”Aikamoista hulinaa oli”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Rami Virlander luotsaa Alisa Vainiota kohti suurten kisojen kesää.
Alisa Vainio hätkäytti syyskuussa maratonajallaan 2.33.24. Se oli kaukana esimerkiksi Suomen ennätyksestä, mutta kun tekijänä oli 17-vuotias tyttö, oli yleisurheiluhullu maa sekaisin.

Neuvojia riitti, samoin kuin epäilijöitä. Tyttö juoksutetaan pilalle, arveli moni.

– Aikamoista hulinaa oli syksyllä, myöntää Vainion valmentaja Rami Virlander.

Kaksikko tuntuu selvinneen pyörityksestä hyvin. Eilen uuden tukijansa tilaisuudessa esiintynyt Vainio on jo saanut kokemusta julkisuudesta. Juttua tulee enemmän kuin syksyllä.

Virlander on tyytyväinen siitä, että taloudellista tukea löytyy.

– Talous tulee koko ajan tärkeämmäksi, mitä pidemmälle mennään.

Sudenkuoppia riittää

Virlander tietää, että hänellä on käsissään yksi suomalaisen juoksu-urheilun suurlupauksista. Ja tietää myös sen, että sudenkuoppia riittää.

Kun Vainion Joutsenon juoksun jälkeen uutisoitiin siitä, että juoksijaa ei voida valita olympiakisojen maratonille, Virlander oli ensimmäisenä puolustamassa sääntöä.

– Kansainväliset säännöt perustuvat vahvaan harkintaan. En ole siitä pettynyt. Maraton ei ole sellainen laji, mihin kovin nuorena kannattaa keskittyä, Virlander sanoi.

Vainio itse oli tilanteesta harmissaan, mutta luultavasti episodi antaa hänelle vain lisäintoa 10 000 metrin olympiarajan metsästykseen. Virlander ei piiskaa suojattiaan siinäkään jahdissa verille.

Aikarajaa tavoitellaan USA:n leirin yhteydessä huhti-toukokuussa.

– Seuraava kymppi on ohjelmassa vasta Amsterdamin EM-kisoissa heinäkuun alussa, Virlander kaavailee.

Pitkä ura valmentajana

38-vuotiaalla Virlanderilla on nuoresta iästään huolimatta pitkä ura valmentajana. Hän on valmistunut liikuntatieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2003 erikoisalanaan valmennus ja testaus.

Omaakin juoksu-uraa on takana, mutta 2 ja 4 minuutin rajat jäivät rikkomatta 800 ja 1500 metrillä.

Hän on toiminut SUL:ssa kaakkoisen alueen kestävyysjuoksuvalmentajana, ensin otona vuodesta 2006 lähtien ja täysipäiväisenä vuodesta 2010. Päätoimipaikkana on Pajulahden urheiluopisto.

Vainion lisäksi hänellä on viisi muuta henkilökohtaista valmennettavaa.

Kesällä ainakin EM-edustajana

Virlander on korostanut monipuolisuutta Vainion matkavalikoimassa. Tulevalla kaudella päätavoite on luonnollisesti 10 000 metrillä, jolle Vainio on jo valittu EM-kisoihin.

Jos kympillä tulee tulosta, niin tarjolla on parhaimmillaan kolmet arvokisat: EM- ja olympiakisat sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisat.

– Se voi olla liian kova rypistys, Virlander sanoo maltillisesti.

Moni on muistuttanut siitä, että Annemari Sandell teki Vainion ikäisenä radalla kovempia aikoja. Vainiolla on Sandelliin verrattuna kuitenkin lupauksia antava etu: hivelevän kaunis juoksutyyli.

– Se on osittain luontaista, mutta sitä pidetään yllä hyvällä lihaskunnolla. Jokainen harjoitus on myös tekniikkaharjoitus, Virlander korostaa.

Sitä se päivittäinen timantin hiominen on.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    4. 4

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    5. 5

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    6. 6

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Kuvat: Poliisi tutki kerrostaloa Turun Varissuolla – etsityn pakettiauton haltija asuu talossa

    9. 9

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    10. 10

      Euroopan komission puheenjohtaja lähetti suomenkielisen kirjeen Juha Sipilälle – kehuu vuolaasti Suomen poliisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    9. 9

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    4. 4

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    5. 5

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    6. Näytä lisää