Leena, Matleena

Yleisurheilu

Valikko

Suomalainen ex-huippu-urheilija kertoo avoimesti sairaudestaan – ”Minäkin olen paskonut housuuni”

Julkaistu:

sairaus
Conny Karlsson toivoo, että IBD-sairaudesta kärsivät osaisivat hakea apua vaivoihinsa.
Viime kuukausien aikana monet jääkiekkoilijat ovat kertoneet julkisesti sairastavansa kroonista tulehduksellista suolistosairautta IBD:tä, jonka yleisin muoto on haavainen paksusuolen tulehdus.

Entiset ja nykyiset kiekkoilijat ovat halunneet lisätä tietoisuutta sairaudesta, jonka diagnoosit ovat yhä epämääräisiä. Maailmassa on arviolta kaksi miljoonaa IBD-tautia sairastavaa, ja Suomessa diagnosoituja tapauksia on 45 000.

Julkisuuteen ovat sairautensa kanssa tulleet muun muassa HIFK:n Teemu Ramstedt, Ässien Ville Uusitalo ja uransa jo päättäneet Raimo Helminen ja Esa Keskinen.

Muiden lajien suomalaisurheilijoista vain kuulantyöntäjä Conny Karlsson on kertonut sairastavansa tautia. Uransa jo päättänyt Karlsson toi asian julkisuuteen jo yli kymmenen vuotta sitten.

Nyt Karlsson haluaa kertoa sairauden kanssa elämisestä yksityiskohtaisemmin, jotta kaikki samoista vaivoista kärsivät hakeutuisivat mahdollisimman pian hoitoon. Hän kirjoitti aiheesta blogin ibdcycling.fi -sivustolle, otsikolla ”Minäkin olen paskonut housuuni”.

Karlsson sai diagnoosin sairaudesta syksyllä 2003.

– Tämä tapahtui aikana, jolloin urheilu-urani kuulantyöntäjänä oli parhaassa vauhdissa, ja piti tulla kovia tuloksia, Karlsson kirjoittaa.

Karlsson kertoo kärsineensä jatkuvasta ripuloinnista. Tämä tarkoitti sitä, että hän joutui suunnittelemaan kaikki menemisensä tarkkaan vessakäyntien vaatimusten mukaan.

– Kun lähdin kilpailureissuille, tiesin tasan tarkkaan kaikki Suomen huoltoasemat, missä voi pysähtyä ja käydä vessassa. Valitsin jopa reitit kilpailupaikoille sen mukaan, miten hyvin/huonosti löytyy huoltoasemia.

Kisapäivänä vessassa käynti oli aina pakko saada suoritettua ennen kilpailua. Vahinkoja ei Karlssonille koskaan kisapaikoilla sattunut, mutta läheltä piti -tilanteita kylläkin. Yksi näistä tapahtui Edmontonin MM-kisoissa vuonna 2001, ennen kuin tautia oli diagnosoitu. Karlsson työnsi tuolloin ennätyksensä, 20,78.

– Kisat olivat menneet todella hyvin, ensikertalaisena työnsin karsinnassa ennätykseni, ja finaalissa paransin uudestaan, ollen seitsemäs. Mutta heti kisan loputtua huomasin, että nyt iskee kohta vessahätä, ja kova sellainen.

Karlsson pelkäsi joutuvansa pidättelemään hätäänsä median edessä ja doping-testeissä. Arsi Harjun pronssimitali vei kuitenkin Karlssonin onneksi median huomion, eikä arpa osunut doping-testeissäkään kohdalle.

Sairaus on aiheuttanut kiusallisia tilanteita Karlssonille arkielämässä.

– Julkisella paikalla ei onneksi ikinä sattunut suurempia vahinkoja, mutta pari kertaa olen istunut autossa matkalla kotiin, enkä ihan ehtinyt sisään asti, ennen kuin tavarat oli housuissa.

Karlsson haluaa kirjoituksellaan muistuttaa, että sairaus ei ole este huippu-urheilulle.

– Urani jatkui diagnoosin jälkeen aina vuoteen 2007 saakka. Sellaisia esimerkkejä kuten esimerkiksi IBD-cyclingin urheilijat nykyään ovat, olisin kaivannut vuonna 2003.

Lue Karlssonin blogi kokonaisuudessan täältä.

Suomessa vietetään tällä viikolla IBD-viikkoa, jonka tarkoituksena on levittää tietoa kroonisista suolistosairauksista. IBD ei parane, mutta sen saa oikealla lääkityksellä aisoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    8. 8

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    9. 9

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    10. 10

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    7. 7

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    8. 8

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    9. 9

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    10. 10

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    5. 5

      Poliisi tutkii mysteeriruumista Joensuussa – kuka on joesta löytynyt nainen?

    6. Näytä lisää