Kuisma

Yleisurheilu

Sanni Utriaista ei valittu SUL:n ykkösnyrkkiin – valmentajaisä avautui Facebookissa

Julkaistu:

Yleisurheilu
Keihäsvalmentaja Esa Utriainen kimmastui, kun hänen Sanni-tytärtään ei valittu SUL:n Team Finlandiin.
Suomen Urheiluliitto julkisti torstaina valinnat Team Finland ja EM-2016 -valmennusryhmiin. Näistä ensimmäiseen, liiton ykkösnyrkikseen kutsumaan ryhmään, valittiin 16 urheilijaa, mm. Tero Pitkämäki, Nooralotta Neziri ja Minna Nikkanen.

SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä perusteli valintoja näin:

– Team Finland -ryhmään valittiin urheilijat, jotka ovat riisutussa maailmantilastossa (kolme urheilijaa maata kohden) 30:n joukossa kenttälajeissa ja 35:n joukossa juoksulajeissa. Lisäksi valinnassa on otettu huomioon valmennusjohtajan päätöksellä niitä urheilijoita, jotka viime kauden tilastosijoituksesta riippumatta omaavat realistiset mahdollisuudet mennä alkueristä tai karsinnasta jatkoon Rio de Janeiron olympiakisoissa tai sijoittua pistesijoille Amsterdamin EM-kilpailuissa.

Listassa ei ollut keihäänheittäjä Sanni Utriaisen nimeä. Se suututti hänen valmentajaisänsä Esa Utriaisen toden teolla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Esa Utriainen muistutti, että Sanni on maailmantilastossa sijalla 21 ja Euroopan tilastossa sijalla 10. Sanni Utriainen heitti päättyneellä kaudella kolmesti yli 60 metriä ja rikkoi Rion olympiarajan.

– Mutta Urheiluliitto ei näistä tuloksista paljon piittaa.

– Valmentajana ja isänä olen erittäin pettynyt tehtyyn päätökseen. Nyt toivon vain (täältä kaukaa Koreasta asti – tällä kertaa), että Sanni osaa käsitellä tämän asian ilman suurempia loukkaantumisia ja ottaa päätöksen haasteena ja löytää muutaman hyvän tukijan, jotka Urheiluliitosta huolimatta uskovat hänen urheilemiseensa. Tätä vain oli pakko ihmetellä näin julkisesti! Esa Utriainen kirjoitti Facebookissa.

Sanni Utriainen valittiin tosin ensi kesän EM-kisoihin tähtäävään valmennusryhmään, kuten myös 42 muutakin urheilijaa.

SUL:n valmennusryhmät

Team Finland:

Lassi Etelätalo Joensuun Kataja (valmentaja Leo Pusa), Sandra Eriksson IK Falken (Guy Storbacka), Jarkko Kinnunen Jalasjärven Jalas (Valentin Kononen), Sanna Kämäräinen Lapinlahden Veto, (Anssi Mäkinen), Hanna-Maari Latvala Jyväskylän Kenttäurheilijat (Petteri Jouste), Ari Mannio Lehtimäen Jyske (Tapio Mannio), Oskari Mörö Esbo IF (Atte Pettinen), Nooralotta Neziri Porin Yleisurheilu (Jussi Ihamäki), Minna Nikkanen Someron Esa (Jarno Koivunen), Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy (Markku Leppänen), Aku Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet (Valentin Kononen), Tero Pitkämäki Seinäjoen Seudun Urheilijat (Hannu Kangas), Antti Ruuskanen Pielaveden Sampo (Jarmo Hirvonen), Tuomas Seppänen Noormarkun Nopsa (Juha Lahtinen), David Söderberg IF VOM (Ulf Friman), Teemu Wirkkala Toholammin Urheilijat (Petteri Piironen).

EM-ryhmä 2016:

Eero Haapala Ikaalisten Urheilijat (valmentajat Antti Mäkelä, Suren Ghazaryan), Oliver Helander IF Raseborg (Glenn Lignell), Anne-Mari Hyryläinen (Simo Wannas), Aleksi Jaakkola Nokian Urheilijat (Harri Huhtala), Valtteri Kalliokulju Liedon Parma (Mika Vakkuri), Arttu Kangas Kankaanpään Seudun Leisku (Matti Yrjölä), Jussi Kanervo HIFK (Curtis Frye), Tuomas Kaukolahti Kenttäurheilijat -58 (Pekka Nurmi), Oona Kettunen Karhulan Katajaiset (Jukka Keskisalo, Saila Kettunen), Emma Koistinen Jyväskylän Kenttäurheilijat (Jarkko Finni), Niko Koskinen Janakkalan Jana (Jouko Koskinen),

Suvi Koskinen, Kauhajoen Karhu (Kalle Lehmusvuori), Elmo Lakka Jyväskylän Kenttäurheilijat (Jari Eronen), Elina Lampela Oulun Pyrintö (Ossi Helander), Viivi Lehikoinen HIFK (Jussi Ihamäki), Jesse Lehto Kaustisen Pohjan-Veikot, (Eero Yli-Soini), Inga Linna Riihimäen Kisko (Hannu Rinnekari), Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet (Petri Ruotsalainen), Henri Manninen Jyväskylän Kenttäurheilijat (Tuomo Lehtinen), Wilma Murto Salon Vilpas (Jarno Koivunen), Miro Määttänen Espoon Tapiot (Kari Haimakainen), Heidi Nokelainen Simpeleen Urheilijat (Olavi Parjanen), Taika Nummi Espoon Tapiot (Tero Jantunen ja Pekka Muinonen), Aleksi Ojala Turun Weikot (Reima Salonen),

Johanna Peiponen Rovaniemen Lappi (Aira Peiponen), Oskari Perälampi Länsi-Uudenmaan Urheilijat (Ismo Joutsila), Kristian Pulli Kaipolan Vire (Seppo Pulli), Topi Raitanen Sjundeå IF, (Antti Örn), Camilla Richardsson Vasa IS (Guy Storbacka), Juho Saarikoski Noormarkun Nopsa (Antti Saarikoski), Senni Salminen Imatran Urheilijat (Svetlana Inkinen), Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, (Harri Samuelsson), Elmo Savola Lappajärven Veikot (Raine Savola), Salla Sipponen Keuruun Kisailijat (Jukka Vilkkilä), Toni Sirviö Sulkavan Urheilijat -41 (Viljo Toivanen), Oona Sormunen Tohmajärven Urheilijat (Seppo Räty), Krista Tervo Karhulan Katajaiset (Jukka Vihtonen),

Janne Ukonmaanaho Ylikiimingin Nuijamiehet (Tuomo Lehtinen), Sanni Utriainen Tampereen Pyrintö (Esa Utriainen), Hilla Uusimäki Kenttäurheilijat -58, (Milla Kelo), Alisa Vainio Lappeenrannan Urheilu-Miehet (Rami Virlander), Tomas Wecksten Karhulan Urheilijat (Mikko Wecksten), Jussi Viita Tampereen Pyrintö (Jouko Kilpi), Henri Väyrynen Kajaanin Kipinä (Eero Väyrynen).

Joukkueet: Miehet 4x100 m (Petteri Jouste).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

    5. 5

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    6. 6

      MM-rallissa debytoiva superlupaus Kalle Rovanperä, 16, hukkasi poltteen ajamiseen: ”Autot kuukausikaupalla pölyttymässä”

    7. 7

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    8. 8

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    9. 9

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    10. 10

      Heidät maajussit valitsivat farmiviikolle! Lemmenpelistä karsiutuneet purkivat pettymystään: ”Pinnallista ja fiilistelyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    7. 7

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    8. 8

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    9. 9

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa vireessä: kahteen erään tehot 2+2

    5. 5

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    6. Näytä lisää