Tiina, Kirsi, Krista

Yleisurheilu

Valikko

Euroopan mestari Janne Holmén Juoksijassa: ”Dopingin käyttäjiä joitakin kymmeniä prosentteja”

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Tuoreet raportit ovat vahvistaneet Janne Holménin omia havaintoja dopingin käytöstä.
IAAF:n raporteista vuotaneiden tietojen mukaan noin kolmasosa vuosien 2001–2012 olympia- ja MM-mitalistien näytteistä oli epäilyttäviä.

Daegun MM-kisojen nimettömään kyselyyn perustuneen paljastuksen mukaan non kolmasosa urheilijoista myönsi käyttävänsä suoritusta parantavia aineita.

Vuonna 2002 maratonin Euroopan mestaruuden voittanut Janne Holmén kirjoittaa tuoreessa Juoksija-lehdessä, että tulokset vahvistavat niitä käsityksiä, joita hän sai oman uransa aikana.

– Oman arvioni mukaan EM-, MM- ja olympiatasolla kohtaamistani juoksijoista joitakin kymmeniä prosentteja on ollut dopingin käyttäjiä, toistaa Holmén alun perin jo vuonna 2010 lehdessä kirjoittamansa asian.

– Käsitykseni pohjautuu lähinnä kilpakumppanieni joukossa kierrelleihin sitkeihin huhuihin, jotka sittemmin ovat tavalla tai toisella todentuneet.

Holmén arvelee dopingin jatkuvan samalla tasolla myös tulevaisuudessa.

– Doping yksinkertaisesti kuuluu niihin yhteiskunnan epäterveihin ilmiöihin, joista emme ikinä pääse kokonaan irti, mutta joita vastaan meidän täytyy jatkuvasti taistella.

Holmén on kuitenkin optimistinen sen suhteen, että käyttäjien osuus saadaan pienennettyä kolmasosasta muutamaan prosenttiin. Vanhojen näytteiden uusintatestit ja biologiset passit auttavat tässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    5. 5

      Oletko Tallinnan-laivalla? Kohta voit nähdä Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Suomenlahdella – lähetä kuva!

    6. 6

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    7. 7

      Kommentti: Ei enää kesäpopulismia tai möykkäystä – mitä ihmettä tapahtui vihreille?

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    10. 10

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    2. 2

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä pukeutui pelkkään vartalomaaliin sarjisfestareilla – kuvat liikaa some-kanaville

    5. 5

      Oletko Tallinnan-laivalla? Kohta voit nähdä Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Suomenlahdella – lähetä kuva!

    6. Näytä lisää