Verneri

Yleisurheilu

Kiina otti kotikisoista yhdeksän mitalia

Julkaistu:

mm-yleisurheilu
Molitori ja Drouin pudottivat kiinalaiset hopealle.
Kiinan mitalisaalis kasvoi päätöspäivänä mukavasti seitsemästä yhdeksään, ja tunnelma Pekingin Linnunpesä-stadionilla nousi sopivasti kohti MM-kisojen loppujuhlallisuuksia.

Isännät pääsivät lähelle mestaruutta sekä naisten keihäässä että miesten korkeushypyssä, mutta mestaruudet menivät lopulta Saksan Kathrina Molitorille ja Kanada Derek Drouinille.

Keihäskilvassa johto vaihtui kolmeen otteeseen kolmella viime kierroksella. Ensimmäiseksi mestaruuteen tarrasi Etelä-Afrikan Sunette Viljoen neljännellä kierroksella, sitten Kiinan Huihui Lyu viidennelllä ja lopulta Molitor heittämällä kauden kärkituloksella 67,69 viimeisellä yrityksellään.

– Aika uskomatonta. Viidennen kierroksen jälkeen ajattelin, että pystyn ehkä hieman parempaan. Sitten tuli oma ennätys, kauden kärkitulos ja uran ensimmäinen arvokisamitali, Molitor ihmetteli.

– On tätä aika vaikea ymmärtää.

Huihui Lyu otti hopean Aasian ennätystuloksella 66,13. Yleisö ehti juhlia sitä hetken kuin mestaruutta, mutta Lyu oli tyytyväinen hopeaankin.

– Sain voimaa yleisöstä. Se kannusti minua upealla tavalla, Lyu kiitteli.

Viljoen otti uransa toisen MM-pronssin tuloksella 65,79.

– Toiset olivat tänään parempia, joten tähän on oltava tyytyväinen. Lyun kilpailu oli harvinaisen hieno, ja Kathrinaa en osaa sanoin kuvata. Vau, en osaa voittajaa muuten kuvailla, Viljoen kehui kärkikaksikkoa.

Korkeus ratkesi uusinnassa

Miesten korkeuskilpailu päättyi ällistyttävällä tavalla, kun voittajasuosikki Mutaz Essa Barshimi jätettiin neljänneksi tuloksella 233. Hän tuhri pelinsä pudottamalla riman kertaalleen 229:ssä, mikä tipautti hänet uusinnasta.

Voittajakolmikko Drouin, Kiinan Guowei Zhang ja Bohdan Bondarenko ylitti 233 ja ratkoi mitalit uusimalla 236:sta ja 234:sta. Drouin voitti 234:n ylityksellä. Zhang ja Bondarenko jakoivat hopean.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    4. 4

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. 6

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Trumpin Valkoisessa talossa

    7. 7

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    8. 8

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    9. 9

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    10. 10

      Eduskunnan ökyrikas Eero Lehti vaatii: lopettakaa yleissitovuus heti – se tekee Suomesta kroonisesti sairaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    9. 9

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    4. 4

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    5. 5

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    6. Näytä lisää