Akseli

Yleisurheilu

Valikko

Massiivisen dopingsotkun karu lopputulos: Venäjän kultakaivos tyhjeni täysin

Yleisurheilun MM
Venäjä on voittanut useasti MM-yleisurheilun mitalitaulukon ja ollut lähes poikkeuksetta kärkipäässä. Pekingissä on mennyt kuitenkin merkittävästi heikommin.
MM-kisojen toiseksi viimeinen kilpailupäivä alkoi miesten 50 kilometrin kävelyllä, jota venäläiset ovat hallinneet viime vuosina – viidestä viime mestaruudesta kolme on mennyt venäläiskävelijän nimiin.

Viime vuosina Venäjän kävelymaajoukkuetta on ravistellut massiivinen dopingkäryjen sarja, jossa pääepäilty on ollut valmentaja Viktor Tshegin. Hänen valmentamansa urheilijat ovat kärynneet testeissä yli 20 kertaa, ja osa heistä on saanut elinikäisen kilpailukiellon toistuvista käryistä.

Venäjän antidopingtoimisto Rusada ilmoitti heinäkuussa aloittavansa omat tutkimuksensa Tsheginin toimista. Tshegin ehti tosin ilmoittaa tutkinnan kohteeksi jouduttuaan, että hän lopettaa valmentamisen saman tien. Tästä huolimatta Venäjän yleisurheiluliitto päätti olla lähettämättä kävelijöitä yhteenkään kansainväliseen kilpailuun niin kauan, kun Rusadan tutkimukset ovat kesken.

Vaikka Rusada ei saanut työtään valmiiksi, liitto pyörsi päätöksensä ja lähetti Aleksandr Jargunkinin Pekingin MM-kisojen 50 kilometrin kilpailuun. Jargunkin ei koskaan ehtinyt startata, sillä hänen epokärynsä paljastui Pekingin-lentomatkan aikana.

Raskaat tappiot

Kävelymaajoukkue on ollut Venäjän yleisurheiluliitolle todellinen kultakaivos 2000-luvulla, sillä se on rohmunnut keskiarvolla 3,3 mitalia MM-kisoja kohti.

Venäjä pysyi kävelyn kultakannassa yhtäjaksoisesti vuosina 2001–2013 – muun muassa kaikki naisten 20 kilometrin kisat päättyivät venäläisvoittoon. Huippuvuosi oli Daegun MM-kisoissa 2011, jolloin venäläiset voittivat kaikki kävelymatkat ja yhteensä kuusi mitalia.

Pekingin MM-kisoja on jäljellä yksi päivä, ja Venäjän yleisurheilumaajoukkueen mitalisaldo näyttää neljää: kaksi kultaa, hopea ja pronssi. 2000-luvulla Venäjä mitalisaalis on aina ollut vähintään kolmetoista, joten maan kävelijöiden normaalisuoritukskaan ei olisi pelastanut kisoja keskiarvoissa plussan puolelle. Kestomenestyslajin puuttuminen yleisurheilujoukkueen vahvuudesta jätti kuitenkin merkittävän aukon Venäjän loppusaldoon Pekingin kisoissa.

VENÄJÄN KÄVELYMAAJOUKKUEEN MM-MITALIT 2000-LUVULLA

2013: kolme mitalia
Naisten 20 km kulta
Miesten 20 km kulta
Miesten 50 km hopea

2011: kuusi mitalia
Naisten 20 km kulta, pronssi
Miesten 20 km kulta, hopea
Miesten 50 km kulta, hopea

2009: kolme mitalia
Naisten 20 km kulta
Miesten 20 km kulta
Miesten 50 km kulta

2007: kaksi mitalia
Naisten 20 km kulta, hopea
Miesten 20 km ei mitaleita
Miesten 50 km ei mitaleita

2005: kolme mitalia
Naisten 20 km kulta
Miesten 20 km ei mitaleita
Miesten 50 km kulta, hopea

2003: kolme mitalia
Naisten 20 km kulta
Miesten 20 km pronssi
Miesten 50 km hopea

2001: kolme mitalia
Naisten 20 km kulta
Miesten 20 km kulta, hopea, pronssi
Miesten 50 km ei mitaleita

VENÄJÄN KOKO YLEISURHEILUMAAJOUKKUEEN MM-MITALIT 2000-LUVULLA

2015 Peking
2 kultaa  1 hopea  1 pronssi   = 4

2013 Moskova
7  4  6   = 14

2011 Daegu
9  4  6   = 19

2009 Berliini
4  3  6   = 13

2007 Osaka
4  7  3   = 14

2005 Helsinki
7  7  4   = 18

2003 Pariisi
7  7  6   = 20

2001 Edmonton
5  7  6   = 18
  • Peking2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Poliisi: Lontoon terrori-iskun tekijä oli Khalid Masood, 52

    7. 7

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    8. 8

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    9. 9

      Thames-jokeen Lontoon terrori-iskussa syöksynyt nainen tunnistettu – Andreea, 29, oli juhlimassa kihlattunsa syntymäpäivää

    10. 10

      Salkkarit-Ullan ikä yllätti – testaa nyt, kuinka hyvin pärjäät ikätestissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    5. 5

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    6. 6

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    3. 3

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    4. 4

      Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. Näytä lisää