Teijo

Yleisurheilu

Valikko

Ikuisesti kasvava puu – kukaan kovan luokan miesheittäjä ei ole pystynyt samaan kuin Pitkämäki

Yleisurheilun MM
Pitkämäen tilasta ei ole kukaan muu heittäjä palannut absoluuttiselle huipulle, kirjoittaa Ilta-Sanomien urheilutoimittaja Pekka Holopainen.
Keihäänheiton valmentajalegenda Leo Pusa kohotti eilen ISTV:ssä Tero Pitkämäen kaikkien aikojen suomalaiseksi keihäänheittäjäksi. Kahden olympiavoittajan valmentajan näkemystä on toki kunnioittaminen, mutta kotipuolessa kaikki eivät pidä Pitkämäkeä vielä edes Ilmajoen kaikkien aikojen parhaana urheilijana.

MM-pronssi ja uran seitsemäs arvokisamitali nosti Pitkämäen lakeuksien painijasuuruuden, Master Sporta Marko Yli-Hannukselan rinnalle, jos valitaan mittareista kovin eli arvokisamitalien määrä. Kun Yli-Hannuksela 2006 otti viimeisen mitalinsa, Pitkämäki nappasi vasta ensimmäisensä. Kun Yli-Hannuksela 2008 lopetti, Pitkämäki saavutti toistaiseksi ainoan olympiamitalinsa. Niiden määrässä Yli-Hannuksela johtaa yhdellä, mikä monien papereissa pitää hänet niukasti Pitkämäen edellä.

Yleisurheilija pääsee yrittämään arvokisamitalia joka vuosi ja olympiavuosina jo kahdesti, painija saa joka vuosi kaksi ottelupalloa. Lajien rajuudesta ei tarvinne kiistellä; kumpikin kyllä tekee ennemmin tai myöhemmin miehestä selvää jälkeä.

Yhtymäkohtia

Pitkämäen ja Yli-Hannukselan mahtavat urheilijapolut sisältävät rutkasti opetuksia ja yhtymäkohtia, joista on helppo peilata ensin mainitun menestyksen syy–seuraus -suhteita.

Kiinalaiset kutsuivat ruotsalaista, ikuisuuden huipulla pelannutta pingislegendaa Jan-Ove Waldneria ”ikuisesti kasvavaksi puuksi”. Pitkämäki osoitti viimeistään eilen saman kansakunnan silmien alla olevansa samaa ligniiniä. Hän otti viidennen kerran 10 vuodessa Suomen ainoan yleisurheilun arvokisamitalin ja on samana aikana saavuttanut maan 13 mitalista seitsemän. Ja useimmiten kisojen loppupäässä hirvittävissä ulkoisissakin paineissa, joille edes moinen viilipytty ei voi olla täysin immuuni.

Kukkakaalikorva

Sekä keihäsmies että kukkakaalikorva maksoivat pienet oppirahat, kunnes jo huippu-uran alkutaipaleella pamahti jackpot: Yli-Hannuksela voitti MM-kultaa 23-vuotiaana Wroclawissa 1997, Pitkämäki taas 24-vuotiaana Osakassa 2007. Vain siellä hän on mittauttanut pidempiä arvokisaheittoja kuin eilinen pronssinoteeraus.

Täysosuman jälkeen arvokisavoitto kiersi kumpaakin lähempää ja kauempaa, vaikka muunväristä lätkää raahattiin reissuilta kotiin hyytävän ammattitaitoisesti.

Yli-Hannukselan ratsastus kohti auringonlaskua alkoi vuodenvaihteessa 2006–07. Äärimmilleen koeteltu 32-vuotias kroppa alkoi antaa periksi, ja neljännet olympiakisat jäivät haaveeksi. Pitkämäen elimistöstä oli irrotettu uskomattomat tehot, kun sen hermosto keväällä 2011 lopulta sanoi sopimuksen irti. Seurasi kaksi painajaismaista, sairastelun ja pikkuvammojen kautta, jotka kypsyttivät miehen pohtimaan jopa lopettamista.

Pitkämäen silloisesta henkisestä ja fyysisestä tilasta ei ole kukaan muu kovan luokan miesheittäjä saanut vankkureitaan käännettyä. Kun käyrä kääntyy kerran laskuun, liuku ei pysähdy.

Vuodet 2005–2010 tekivätkin Pitkämäestä tähden, mitaliputken vuodet 2013–2015 legendan. Kaveri on urheillut absoluuttisella huipulla jo 10 vuotta, mikä on suomalaisessa keihäshistoriassa kärkiluku. Hän on yleensä osannut hoitaa terveyttä ennen kuin on tarvinnut hoitaa sairautta. Lepääminen on kovaa työtä ikääntyneelle, mutta yhä motivoituneelle huippu-urheilijalle

Keihäänheitto on Pitkämäelle erittäin tuottoisa elinkeino, ja mukavuusvyöhykekin joskus houkuttaa joulukuussa 33 vuotta täyttävää perheenisää. Samaan aikaan vahvasti globalisoitunut keihäänheitto siirtyi eilen uuteen aikaan.

Rion olympiakisoissa 2016 himmeimpikin mitali voi vaatia 90 metrin repäisyn. Jotta Pitkämäki voisi vielä kerran sille vyöhykkeelle siirtyä, harjoituksellisesti ei ole valtavasti tehtävissä. Vanhaa kroppaa piiskataan jo niin paljon kuin mahdollista.

Ensi kesän iso fokus piileekin kilpailemisen rytmityksessä. Ottaako kliininen ammatinharjoittaja jo kesän Timanttiliigoista omansa pois vai uskaltaako hän keskittyä kokonaan uransa viimeisiin olympiakisoihin ja isoon unelmaan?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    4. 4

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Olisitko tiennyt, mikä oli Suomen katsotuin ohjelma tasan 10 vuotta sitten?

    8. 8

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    6. 6

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    4. 4

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. Näytä lisää