Joni, Joonas, Jouni

Yleisurheilu

Valikko

Suomen kylmä kesä vaikutti Nikkasen MM-menestykseen

Yleisurheilun MM
Minna Nikkanen oli tyytyväinen sivuttuaan Suomen ennätystä MM-finaalissa.
Minna Nikkanen otti Pekingin seiväsfinaalista aika tarkasti sen, mitä siitä oli hänelle tarjolla. Hän sivusi kilpailussa Suomen ennätystä 460, mikä riitti 10. sijaan.

Pientä jossiteltavaa jäi pudotuksista 435:ssä ja 450:ssä. Ilman niitä hän olisi jakanut kilpailussa kahdeksannen sijan.

– Tavoittelin pistesijaa mutta olen tähänkin ihan tyytyväinen. Hienoa, että pystyin samaan kuin parhaimmillani tällä kaudella, Nikkanen kertoi.

Parempaan ei juuri ollut mahdollisuuksia, sillä rimaa korotettiin 460:stä suoraan 470:een. Siinä vaiheessa Nikkanen joutui tutustumaan seiväsvalikoimansa jäykimpään seipääseen, jolla hän ei ollut aiemmin hypännyt.

– Ei se paljosta ollut kiinni, että olisin saanut sen viimeisenkin seipään toimimaan, Nikkanen tunsi.

– Olisin toivonut, että seuraava korotus olisi ollut 465, mutta olisin joutunut käyttämään jo siinäkin tätä uutta seivästä.

Kesästä tuli hankala

Seiväshyppy on varsin vaikeasti avautuva laji. Esimerkiksi Nikkasen keskiviikkona tekemät yritykset 470:stä saattoivat ratketa jo kesä-heinäkuun vaihteessa, kun Nikkasen juoksu meni Suomen kylmien kelien takia sekaisin.

– Oli pakko palata halliin harjoittelemaan. Oikeaan jalkaan tuli kylmästä hermokireyttä, ja sen jälkeen jouduin rakentamaan vauhdinjuoksun uudestaan.

Huippukunto viivästyi sen verran, ettei Nikkanen ennättänyt tutustua isoimpaan seipääseen ennen Pekingiä.

– Olisin ehtinyt hypätä tällä seipäällä aiemmin, jos olisin saanut juoksun vähän aikaisemmin muotoon, Nikkanen harmitteli.

– Olen silti tyytyväinen siihen, että saavutin täällä kesän parhaan tasoni, vaikka minulla oli tätä ennen vain pari hyvää kilpailua.

MM-finaali antoi Nikkaselle selvän viestin kehityksestä, vaikkei se näkynyt ennätysparannuksena.

– Pystyin siirtymään isompaan seipääseen täysin tyynessä. Siitä tiedän, että minun täytyy jo tilata vielä isompia seipäitä. Olisin tarvinnut niitä jo nyt, jos täällä olisi kilpailtu myötätuulessa.

Seiväshypyssä jäykempään seipääseen siirtyminen on lähes yhtä merkittävä saavutus kuin uusi ennätys.

Tulokset

1) Yarisley Silva Kuuba 490, 2) Fabiana Murer Brasilia 485, 3) Nikoléta Kyriakopoulou Kreikka 480, 4) Sandi Morris USA, Angelica Bengtsson Ruotsi ja Jennifer Suhr USA 470, 7) Holly Bradshaw Britannia 470, 8) Martina Strutz Saksa 460, 9) Ling Li Kiina 460, 10) Minna Nikkanen Suomi 460, 11) Alana Boyd Australia 460, 12) Lisa Ryzih Saksa 460. –Anzhelika Sidorova Venäjä ja Michaela Meijer Ruotsi ilman tulosta.
  • Peking2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    7. 7

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    8. 8

      Raju tulipalo aiheuttaa savuhaittaa Vantaalla – liekit tallentuivat dramaattiselle videolle

    9. 9

      EU-eroa ajaneen brittipoliitikon ratkaisu, mikäli brexitistä koituu harmia: ”Muutan ulkomaille”

    10. 10

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    4. 4

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    7. 7

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    8. 8

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    9. 9

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    10. 10

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    2. 2

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. Näytä lisää