Tiina, Kirsi, Krista

Yleisurheilu

Valikko

David Söderberg: ”Oli huikea kisa”

Julkaistu:

PEKING 2015
David Söderbergin vaikea kausi huipentui moukarifinaalin pistesijaan.
David Söderbergin uskomaton nousukunto jatkui hienosti Pekingin MM-kisojen moukarifinaaliin. Söderbergiltä leikattiin keväällä urheilijan tyrä ja kesäkuun lopulla hänen lähentäjälihastaan hoidettiin kortisonipiikeillä. Niistä lähtökohdista MM-kisojen kuudes sija oli sunnuntaina melkoinen täysosuma.

Söderberg tosin ennusti asian jo heinäkuun lopulla, kun hän oli vihdoin aloittamassa tynkäkauttaan.

– Sanoin silloin, että ehdin kuntoutua MM-kisoihin mennessä. Olin epävarma vain siitä, ehdinkö tehdä kisarajan, jotta pääsen kisakoneeseen eli mukaan joukkueeseen, Söderberg muistutti MM-finaalin jälkeen.

Söderberg teki tarkkaa työtä. Kisaraja ylittyi näyttöikkunan viimeisenä päivänä ja kolmella sentillä. Nousukunto sai vahvistuksen MM-karsinnassa, jossa hän jäi vain seitsemän senttiä kauden parhaastaan. Finaalissa hän paransi kärkitulostaan 89 sentillä lukemiin 76,92 heti ensimmäisellä heitolla.

– Oli huikea kisa, Söderberg totesi MM-finaalista.

– Kilpailu lähti liikkeelle, kuten olin suunnitellut. En vetänyt ensimmäistä ihan täysiä, mutta se lähti kiertämään hienosti. Se oli ihan hyvä suoritus.

Loput heittonsa Söderberg saatteli hurjasti yrittäen 75 metrin tuntumaan.

– Oli turha varmistella. Otin muut heitot riskillä, eivätkä ne lähteneet kiertämään yhtä hyvin, Söderberg tiivisti kilpailun.

Mitalikin oli hetken ulottuvilla

Söderberg riskeerasi jahdatessaan kilpailusta mitalia. Se oli pitkään tarjolla hieman yli 77-metrisellä eli Söderbergin ulottuvilla. Puolan Wojciech Nowicki paransi viimeisellään ja otti lopulta pronssin tuloksella 78,55.

– Hyvä, että paransi. Ei niin harmita, Söderberg hymähti.

Söderberg kävi arvokisoissa aikansa karsiutumassa. Viime vuonna Zürichin EM-kisoissa hän pääsi ensi kertaa finaaliin ja sijoittui kahdeksanneksi. Pekingin saavutus oli taas astetta parempi.

– Ura jatkuu ainakin Rioon. Sen olin päättänyt jo aiemmin, Söderberg kertoi.

– Korvien väli minulla on vielä nuori, mutta palautuminen alkaa olla haaste, Söderberg viittasi 36 vuoden ikäänsä.

Puolalainen ennakkosuosikki Pawel Fajdek voitti kilpailun tuloksella 80,88 ja Dilshod Nazarov otti 78,55-metrisellä hopean Tadtshikistaniin.
  • Peking2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    3. 3

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Uskoisitko, että tämä mies ajaa F1-mestaruudesta? Lewis Hamilton yllättää uudella hiustyylillään

    6. 6

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    7. 7

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    8. 8

      Reinerin tytär Linda, 16, karkasi Isisin riveihin – isä kuuli romahduttavan uutisen lapsestaan radiosta autobahnilla

    9. 9

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    10. 10

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Yhdysvallat otti käyttöön massiivisen supertukialuksen – Trump: ”Tämä on 100 000 tonnin viesti maailmalle”

    3. 3

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Uskoisitko, että tämä mies ajaa F1-mestaruudesta? Lewis Hamilton yllättää uudella hiustyylillään

    6. Näytä lisää