Signe, Varma

Yleisurheilu

3000 metrin estejuoksun haamuraja rikottiin 20 vuotta sitten – mitä maailman ensimmäinen haamurajan rikkonut juoksija tekee nykyisin?

Julkaistu:

Yleisurheilu
Kenian Moses Kiptanui juoksi 20 vuotta sitten ensimmäisenä ihmisenä alle kahdeksan minuutin haamurajan 3000 metrin esteissä.
Kenian Moses Kiptanui juoksi hurjan ajan Zürichin Letzigrundilla 16. elokuuta 1995. Kiptanuista tuli tuona iltana ensimmäinen ihminen, joka on juossut 3000 metrin esteet alle kahdeksan minuutin. Aika 7.59,18 oli erityisen kova suoritus, sillä kenialainen juoksi rajan rikki ilman jänistä.

Haamurajan rikkojaa oli odotettu jo pitkään. Kiptanui oli hätyytellyt rajaa muun muassa viikkoa ennen Zürichiä Göteborgin MM-kisoissa juostessaan ajan 8.04,16. Tuolloin Kiptanuille oli kuitenkin tärkeintä saada nimiinsä kolmas maailmanmestaruus, ja onnistui siinä mennen tullen.

Zürichin Letzigrundilla juostu 7.59,18 toi vajaan kolmen sekunnin parannuksen Kiptanuin hallitsemaan ME:hen 8.02,08.

Haamurajan rikkoessaan Kiptanui oli 23-vuotias ja hallitsi uutta ME:tä noin kahden vuoden ajan. 1997 maanmies Wilson Boit Kipketer rikkoi ennätyksen myös Letzigrundilla aikaan 7.59,08. Reilu viikko Kipketerin ennätyksestä ME:n laittoi uusiksi Kenian Bernard Barmasai ajalla 7.55,62 Kölnissä.

1970 syntynyt Kiptanui päätti aktiiviuransa urheilijana vuosien 2001–2002 aikana. Hänen oli tarkoitus osallistua 2002 vielä kansanyhteisön kisoihin, mutta joutui vetäytymään kisasta loukkaantumisen takia.

Eläköitymisen jälkeen hän on toiminut juoksuvalmentajana ja vuodesta 2008 lähtien hän on valmentanut maanmiestään Ezekiel Kemboita, joka on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä estejuoksijoista.

Kemboi on valmentajansa tavoin kolminkertainen maailmanmestari 3000 metrin estejuoksussa. Lisäksi Kemboi voitti olympiakultaa Ateenassa 2004 ja Lontoossa 2012. Kiptanui itse ei koskaan voittanut olympiakultaa, vaan hänen parhaimmaksi saavutuksekseen jäi Atlantan 1996 olympiahopea.

Lisäksi Kansanyhteisön kisoista Kemboi nappasi kultaa 2006, ja Timanttiliigan osakilpailuissa hän on juossut voittoon seitsemän kertaa. Kiptanuin tavoin hän on alittanut kahdeksan minuutin haamurajan kolmesti.

Kiptanui oli myös ensimmäisiä Kenian menestysurheilijoita, joka ilmaisi huolensa maansa dopingongelmasta julkisesti. Kun Saksalainen ARD ja The Sunday Times paljastivat hiljattain yli kymmenen vuoden verinäytteiden tuloksiin perustuvia dopingväitteitä, Kiptanui ilmaisi muun muassa Reutersille huolensa siitä, että doping on Keniassa laajalle levinnyt ongelma.

Kiptanui on toiminut myös Kenian urheiluliiton Marakwet-haarajaoston puheenjohtajana aktiiviuransa jälkeen.

3000 metrin esteet on juotu tähän mennessä alle kahdeksan minuutin 36 kertaa, mutta vain 11 urheilijaa vastaa haamurajan alituksista. Heistä kymmenen on syntyperältään kenialaisia. Vain Marokon Brahim Boulami tekee tilastoon poikkeuksen.

3000 metrin esteiden kahdeksan minuutin haamurajan rikkoneet 11 urheilijaa (juoksijan paras aika):

7.53,63 Saif Saeed Shaheen 2004 (ME)

7.53,64 Brimin Kipruto 2011

7.54,31 Paul Kipsiele Koech 2012

7.55,72 Bernard Barmasai 1997

7.55,76 Ezekiel Kemboi 2011

7.56,16 Moses Kiptanui 1997

7.56,81 Richard Mateelong 2012

7.57,29 Reuben Kosgei 2001

7.58,09 Brahim Boulami 2002

7.58,41 Jairus Birech 2014

7.59,08 Wilson Boit Kipketer 1997

Lähteet: HS-arkisto, Reuters, iaaf.com, The Times of India

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

    2. 2

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    5. 5

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja -pääepäiltyä kuulusteltiin tänään

    6. 6

      Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

    7. 7

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    8. 8

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    9. 9

      Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

    10. 10

      Tältä näyttää ”jäätävän komea” kuoleva kuuropilvi – rankkasateesta väsynyt jätti ikuistettiin Lapualla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    8. 8

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    9. 9

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    10. 10

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

    2. 2

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    5. 5

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja -pääepäiltyä kuulusteltiin tänään

    6. Näytä lisää