Pertti, Albert

Yleisurheilu

Valikko

Varman päälle! Neziri ja kävelijät pakkasivat matkalaukkuihinsa kotimaisia eväitä – yksi oli kävelijöillä ylitse muiden

Yleisurheilu
Pika-aituri Nooralotta Neziri ja Suomen 50 kilometrin kävelijät lähtivät kohti Hongkongin viimeistelyleiriä sunnuntaina.
Pika-aituri Nooralotta Neziri suuntasi sunnuntaina kohti tuntematonta, kun ohjelmassa oli pitkä lentomatka MM-kisojen viimeistelyleirille Hongkongiin. MM-kisareissu on Nezirin ensimmäinen kerta Aasiassa.

Mitään kulttuurishokkia matkusteluun tottunut Neziri ei kuitenkaan odota. Ja mikäli eksoottiset kiinalaisruuat eivät maistu, Neziri pakkasi matkalaukkuunsa ainakin pientä hätäapua.

– Otin jonkun verran omia eväitä mukaan, lähinnä välipaloja. Tosin MM-kisojen tasoisissa kisoissa ruokailut on tavallisesti järjestetty niin, että kaikille on jotain syötävää, Neziri kertoi Helsinki-Vantaan lentokentällä ennen pitkää lentomatkaa.

Nezirin tavoite Pekingistä on kristallinkirkas: välieräpaikka ja Suomen ennätys. Samainen tavoite täyttyi Nezirin uran ensimmäisissä MM-kisoissa kaksi vuotta sitten, ja kropasta löytyy Nezirin mukaan vauhtia tempun toistamiseen. Lisäpotkua SE-yritykseen tuo arvokisojen kiihkeä tunnelma.

– MM-kisoissa kaikki ovat tosissaan. Keskittymisen taso on jo automaattisesti paljon syvempi, kun ympäristö pitää huolen kisafiiliksestä, Neziri mietti.

Aku ja Aleksi pakkasivat omat puurot mukaan

Nezirin lisäksi sunnuntaina Hongkongiin matkusti Suomen 50 kilometrin kävelijäkolmikko Jarkko Kinnunen, Aleksi Ojala ja Aku Partanen. Arvokisakonkari Kinnuselle Aasia on tuttu maanosa, mutta Ojala ja Partanen ovat Nezirin tavoin tuntemattoman edessä.

– Tämä on minulle itse asiassa ensimmäinen mannertenvälinen lento, ensimmäisiin aikuisten arvokisoihin lähtevä Ojala kertoi.

Eksoottinen matkakohde ei kuitenkaan pelota. 50 kilometrin kisa käydään vasta 29. elokuuta, joten kuumaan ilmastoon, uusiin olosuhteisiin ja aasialaiseen ruokaan ehtii sopeutua mainiosti. Tosin sekä Ojalan että Partasen laukuista löytyy jotain perisuomalaista, jos se ruoka ei sitten kuitenkaan nappaa.

– Minulla on omat puurot kassissa, syödään niitä sitten jos paikallinen ruoka ei kelpaa! Mutta eiköhän siellä ole hyvät ruuat, Partanen totesi.

– Kyllähän uudenlainen ympäristö varmasti jotenkin vaikuttaa, mutta kaikkeen pitää vain sopeutua. Ja kuten Aku sanoikin, niin omat puurot löytyvät laukusta, Ojala sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    2. 2

      Robin avautuu perheensä surusta tv:ssä – isällä todettiin suuri aivokasvain: ”En oo koskaan puhunut tästä”

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

    5. 5

      Tuomas Kyröltä pureva kuitti Trumpille – presidentti tuskin ymmärsi

    6. 6

      Huutokauppakeisarin pihaan ilmestyi iso pressulla peitetty möykky – alta paljastui Heli-vaimon jättiyllätys: ”Mitä ihmettä!”

    7. 7

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    8. 8

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    9. 9

      Johnny Deppin kaunis ex-vaimo Amber Heard iski Tesla-miljardöörin – faneilta raivoaalto: ”Haistan pyrkyrin”

    10. 10

      Myyntitiedot lipsahtivat nettiin: Nokia 3310 kauppoihin jo tällä viikolla – hinta odotettua kovempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    7. 7

      Matkustajalaiva karkasi hallinnasta Kanarialla – raju törmäys satamalaituriin tallentui videolle

    8. 8

      Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä

    9. 9

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    10. 10

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    2. 2

      Robin avautuu perheensä surusta tv:ssä – isällä todettiin suuri aivokasvain: ”En oo koskaan puhunut tästä”

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      ”Jeesus tykkää laihoista tytöistä” – suomalainen lahkojohtaja käski seuraajiensa laihduttaa ja kielsi uimahallit

    5. 5

      Tuomas Kyröltä pureva kuitti Trumpille – presidentti tuskin ymmärsi

    6. Näytä lisää