Atso

Yleisurheilu

Olympiavoittaja ja maailmanmestari sivuun MM-Pekingistä

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Naisten moukarinheiton hallitseva maailmanmestari ja olympiavoittaja Tatjana Lysenko ei puolusta titteliään Pekingin MM-kisoissa.
Avioitumisen myötä nykyisin sukunimellä Beloborodova heittävä mörssäri on palailemassa huipputasolle, sillä Moskovan MM-kisojen jälkeen hän on tullut myös äidiksi.

Harjoittelu ei ole ollut vielä täysipainoista, sillä Beloborodova jäi keskiviikkona Venäjän mestaruuskisoissa vasta yhdeksänneksi vaatimattomalla tuloksella 61,28.

Hallitsevana maailmanmestarina hänellä olisi kuitenkin osallistumisoikeus MM-Pekingiin, mutta sitä Beloborodova ei aio käyttää.

– En lähde MM-kisoihin, ei olisi mitään järkeä. Tärkeintä on, että poika kasvaa. En voi edes kuvitella, kuinka aikaisemmin pystyin elämään ilman omaa lasta, Beloborodova tunnelmoi Ria Novostille.

– Ollakseni rehellinen odotin, että paluu moukarihäkkiin olisi ollut vaikeampi synnytyksen jälkeen.

Beloborodovan kauden paras on heinäkuun lopussa heitetty 63,81. Se on liki valovuoden päässä vuonna 2013 Moskovan MM-finaalissa heitetystä ennätyksestä 78,80, jolla Beloborodova on maailman kaikkien aikojen tilastossa kolmantena.

Vaikka Peking jää väliin, niin ensi vuoden Rio de Janeiron olympiakisoissa Beloborodova haluaa olla mukana puolustamassa olympiavoittoaan.

– Tavoitteeni on päästä sinne, Beloborodova painotti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    6. 6

      Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

    7. 7

      Guardian: 11 kuukautta vanhan Charlie-vauvan elintoiminnot lopetettiin –  ”Kaunis pieni poikamme on poissa”

    8. 8

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    9. 9

      Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

    10. 10

      Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    4. 4

      Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

    5. 5

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    6. 6

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    7. 7

      Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

    8. 8

      Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

    9. 9

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    10. 10

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    8. 8

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

    2. 2

      Video Helsingin yliajopaikalta paljastaa turman synkät jäljet

    3. 3

      Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

    4. 4

      Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

    5. 5

      Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

    6. Näytä lisää