Signe, Varma

Yleisurheilu

Viisi metriä kummittelee Suomen seiväsnaisten mielessä

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Naisten seiväskisa käy tällä kaudella kuumana.
Suomalaista seiväshyppyä on lähes vuosikymmenen hallinnut yksi nainen. Minna Nikkanen, 27, on vuodesta 2006 lähtien napsinut SM-kisojen kirkkaimman mitalin kahdeksan kertaa. Kultasuoran pilaa ainoastaan vuoden 2008 toinen sija. Tänä kesänä Nikkasen tiellä seisoo vuosien jälkeen kaksi kovaa kilpakumppania. Nuoret haastajat, Wilma Murto, 16, ja Elina Lampela, 17, ovat väläytelleet potentiaaliaan läpi hallikauden ja ovat nyt valmiita kirittämään Nikkasta myös ulkoradoilla.

– Kaikkeni yritän ja niin varmasti Elinakin. Se on ollut aika pitkään niin, että Minna hyppää yksin ja se muu kisa käydään hänen takanaan. Nyt kaikkien täytyy tehdä täysiä töitä, jos haluaa voittaa, Murto toteaa Nikkasen haastamisesta.

Murto taivutti helmikuun SM-hallikisoissa ennätyksensä 440. Se on vain kymmenen senttiä Pekingin MM-kisojen karsintarajasta.

– Karsintaraja on tietysti tähtäimessä, mutta ehkä se isoin tavoite on nuorten EM-kisat ja siellä mitali, Murto sanoo.

Myös talvella ennätyksensä 432 hypänneelle Lampelalle nuorten EM-kisat ovat kesän päätavoite. Pekingin tulosraja kutkuttelee kuitenkin mielessä.

– Minulle on tulossa nyt pidemmät seipäät, ja jos saan hypyn toimimaan, niin kaikki on mahdollista, Lampela pohtii.

Kohti viittä metriä

Vaikka seiväslupausten kesän tavoitteet ovat vielä nuorten kisoissa, tulevaisuuden tähtäimet on asetettu korkealle: viiden metrin haamurajaan.

– Olen siitä lähtien kun seiväshypyn aloitin ajatellut, että olisi siistiä hypätä viisi metriä, Lampela toteaa, mutta sanoo samaan hengenvetoon sen vaativan todella paljon.

Murto valmentajineen on tehnyt viiden metrin tavoitekartan: viisi metriä pitäisi suunnitelman mukaan ylittyä 26-vuotiaana. Siihen on vielä 9 vuotta aikaa. Tekniikan kanssa onkin vielä tekemistä:

– Vahvuuteni on juoksu, mutta kaikki mitä tapahtuu sen jälkeen, kun nousen maasta, on vielä vähän hakusessa, Murto nauraa.

Motivaatiota löytyy vielä

Minna Nikkanen on mielissään nuorten haastajiensa menestyksestä. Yksinkisoihin kyllästynyt Nikkanen ottaa mieluusti vastaan kotimaan kisojen kirittäjät. Kauden päätavoite on luonnollisesti Pekingin MM-kisat. Alkukesänä Nikkanen hyökkää tulosrajan (450) kimppuun. Myös omaa SE-tulosta, 452, olisi tarkoitus parantaa kesän mittaan reippaasti. Maailmalla Jennifer Suhr on ehtinyt hyppäämään tällä kaudella jo 481, ja rako maailman kärkeen olisi saatava pienemmäksi.

– Ei minun pitäisi hirveästi olla voima- ja nopeusominaisuuksissa jäljessä. Tärkeintä olisi pysyä ehjänä ja saada tekniikka pysymään loppuun asti.

Vaikka Nikkanen on ollut huipulla vuosikymmenen, nälkää kotimaan kisojenkin voittamiseen löytyy vielä. Ja toki se viisimetrinen mietityttää myös Nikkasta.

– Minä lähden sellaisesta tasaisesta tekemisestä. Totta kai viisi metriä olisi hienoa hypätä, mutta ajattelin tehdä sen välietapein.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    3. 3

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. 6

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    7. 7

      Poliisi ajautui keskelle klassikkosatua Haapajärvellä – etsi epäiltyä parittoman kengän avulla

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Kausityöntekijän murhan käsittely alkaa Rovaniemellä – safariopasta epäillään avovaimonsa puukottamisesta

    10. 10

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    4. 4

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    9. 9

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    10. 10

      Poliisin tehoisku keskiviikkona – kaikki Suomen peltipoliisikamerat ovat päällä: ”Suurin määrä mitä koskaan on ollut ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis kuuluu kadonneelle ruotsalaistoimittajalle Kim Wallille

    2. 2

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    3. 3

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    6. Näytä lisää