Jarkko, Jere, Jarno

Yleisurheilu

Valikko

Tero Pitkämäki puhuu lämpimästi pojastaan: ”Melko energinen tapaus”

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Perhe jää kannustamaan kotisohvalle, kun Tero Pitkämäki lähtee hakemaan voittoa Rooman Timanttiliigasta.
Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen kisakalenteri on tiivis aina elokuussa pidettäviin Pekingin MM-kisoihin saakka, mikä ei tavallisesti häiritsisi keihäskonkaria ollenkaan. Viime kesänä syntynyt esikoispoika on kuitenkin lisännyt koti-ikävää kisamatkoilla. (Yllä olevalla videolla Pitkämäki kertoo alkukauden vauhdinjuoksustaan).

– Tykkään kisata ja sitä varten tätä hommaa teen. Toki kisareissut ovat aina lyhyitä, joten kovin pahasti ei ehdi ikävöimään. Perheen luo on aina kiva palata, Pitkämäki sanoo.

Perhe on ollut Pitkämäen mukana harjoitusleireillä, mutta ulkomaan kisamatkoille ei pienen pojan kanssa ole asiaa.

– Ne matkat ovat kiireisiä, joten lapsen kanssa matkustaminen olisi hankalaa.

Pitkämäen ja Niina Kelon Jimi-poika on isänsä mukaan kasvanut kovaa vauhtia ja on nyt ”potrassa ja vahvassa kunnossa”. Keihäsmiehen piirteitäkin löytyy jo.

– Kovasti hän tykkää ainakin heitellä tavaroita. Melko energinen tapaus. Kaikesta terävästä hänet on kuitenkin pidetty vielä erossa, eli keihästä ei ole vielä heitetty, Pitkämäki sanoo.

Pitkämäki kisaa seuraavan kerran torstaina Rooman Timanttiliigassa, jonka jälkeen hän jatkaa suoralla lennolla Birminghamiin seuraavaan Timanttiliigan osakilpailuun. Kotimaan kisakautensa hän avaa Lahden Eliittikisoissa kesäkuun puolessavälissä.

– Se on noin kisa per viikko Pekingin MM-kisoihin asti. Vastapainoksi olemme vähentäneet treenejä. Nyt on nimittäin tärkeää saada kisavarmuus kuntoon.

Pitkämäki avasi kautensa hurjalla 88,62 metrin tuloksella Dohassa, jonka jälkeen Ostravassa keihäs lensi 83,96 metriä. Pitkämäki uskoo kepin lentävän reilusti yli 80 metriä Roomassakin.

– Voitosta lähden sinne kisaamaan. En kuitenkaan usko Dohan kaltaiseen kiskaisuun, jotain sen ja Ostravan heiton väliltä odotan, Pitkämäki sanoo.

Kauden avaus 88,62 herätti jälleen toivon 90 metrin rikkoontumisesta. Viimeksi 90 metrin raja on mennyt rikki vuonna 2007 Osakan MM-finaalissa.

– Rajan rikkominen ei ole mikään pakkomielle. Merkit ovat kuitenkin ilmassa, että joku sen tänä kesänä saattaa hyvin rikkoa. Pakottamalla se ei kuitenkaan tule, Pitkämäki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    2. 2

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    5. 5

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    6. 6

      Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Itä-Suomen poliisin komisariolle syytteet kavalluksesta ja ampuma-aserikoksesta

    9. 9

      Tältä näyttää festareiden leirintäalueella – hurjat määrät juomaa: ”Kyllähän sitä on auton takakontti täynnä”

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    7. 7

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    8. 8

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    9. 9

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    10. 10

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    2. 2

      Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

    3. 3

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    4. 4

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    5. 5

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    6. Näytä lisää