Signe, Varma

Yleisurheilu

Muistatko Carl Lewisin varjoon jääneen satasen ME-miehen? Nyt Leroy Burrell on Lewisin pomo!

Julkaistu:

Yleisurheilu
Leroy Burrell teki urallaan kaksi kertaa sadan metrin juoksun maailmanennätyksen.
Yhdysvaltalaisjuoksija oli maailmanhuipulla 1990-luvun alkupuolella. Burrellin ura oli menestyksekäs, mutta hän jäi silti yleisurheiluhistorian suurimpiin tähtiin kuuluneen Carl Lewisin varjoon.

Burrell nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään vuonna 1991. Burrell teki kesäkuussa sadan metrin ME-tuloksen 9,90, ja syyskuussa hän saavutti MM-hopeaa samalla matkalla. Tokion MM-kisojen satasen finaalissa Burrell menetti ME-tuloksen, kun mestariksi kiitänyt Lewis kellotti 9,86.

Vahvarakenteinen Burrell otti ME:n uudestaan haltuunsa vuonna 1994 ajalla 9,85.

Burrell ei yltänyt olympiavoittoon tai maailmanmestaruuteen henkilökohtaisissa kisoissa, mutta USA:n viestijoukkueessa hän juhli Barcelonan olympialaisissa 1992 ME-ajalla 37,40 ja MM-tasolla kahdesti. Lewis puolestaan voitti urallaan yhteensä peräti 9 olympiakultaa ja 8 maailmanmestaruutta.

Kilpauransa jälkeen vuonna 1998 Burrell siirtyi yleisurheiluvalmentajaksi Houstonin yliopistoon. Burrell on nykyään siellä päävalmentajana, ja hänellä on alaisenaan mm. Carl Lewis, joka työskentelee apuvalmentajana. Lewis valmentaa lajeja, joissa hän oli takavuosina maailman paras: pikajuoksua ja pituushyppyä.

Leroy Burrell on naimisissa Michelle Finnin kanssa, joka miehensä tavoin voitti pikaviestin olympiakultaa 1992. Pariskunnan poika Cameron on myös lupaava sprintteri.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. 6

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    7. 7

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Lapsiperheen kuvaussessio museossa meni pahasti pieleen – 800 vuotta vanha arkku halkesi

    5. 5

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    6. Näytä lisää