Jaakko, Jimi

Yleisurheilu

Valikko

Suomen keihästoivo selvisi säikähdyksellä - käsileikkaus ei pilaa MM-Pekingiä

Julkaistu:

Keihäänheitto
Suomen eturivin keihäsmiehen Lassi Etelätalon kyynärpää leikattiin viime keskiviikkona.
Heittäjän itsensä mukaan pienimuotoinen ”tarkistusleikkaus” ei vaaranna tulevaa kilpailukautta eikä Pekingin MM-kisoja elokuussa.

– Kun on ollut vaivoja kyynärpäässä, niin päätettiin nyt katsoa, mitä siellä on. Mitään ihmeitä ei löytynyt. Pientä puhdistusta tehtiin, Portugalin-leiriltä puhelimitse tavoitettu Etelätalo, 26, kertoo.

Etelätalo yllätti viime kesän EM-kisoissa monet ja sijoittui neljänneksi Antti Ruuskasen (kultaa) ja Tero Pitkämäen (pronssia) vanavedessä. Nyt heittäjän tähtäimessä on MM-Peking.

Joensuun Katajan atleetti uskoo pystyvänsä kilpailemaan täydellä teholla jo kesäkuussa.

– Vielä en ole varma, milloin pääsen heittämään. Sitä pitää vielä kysyä lääkäriltä. Pikkuhiljaa edetään.

Etelätalo kertoo kyynärpäävaivojen alkaneen viime kesänä.

– Ei ne sen isompia ole olleet. Kipu on tuntunut vain täysillä heittäessä. Jatkon kannalta oli hyvä tilaisuus tehdä leikkaus nyt.

Etelätalo lähti suomalaisille tuttuun Alfamarin harjoituskeskukseen sunnuntaina valmentajansa Leo Pusan kanssa. Heittoharjoituksia Etelätalo ei pysty Portugalissa tällä kertaa tekemään.

– Muuten pystyn harjoittelemaan jo muutaman päivän päästä. Tarkoitus on olla täällä kaksi viikkoa, Etelätalo kertoo.

Alfamariin matkaavat muutkin kärkiheittäjät. Ruuskanen ehtii Etelätalon kaveriksi loppuviikosta. Pitkämäki liittyy joukkoon 20. huhtikuuta, kun Etelätalo on jo tekemässä lähtöä.

Muista kärkiheittäjistä Ari Mannio lähtee Portugaliin vasta toukokuun puolella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Tunnistatko nyt rehottavan terveydelle vaarallisen kasvin? Pelkkä kosketus voi aiheuttaa palovammoja, oireita jo tuoksusta

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    7. 7

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Tunnistatko nyt rehottavan terveydelle vaarallisen kasvin? Pelkkä kosketus voi aiheuttaa palovammoja, oireita jo tuoksusta

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. Näytä lisää