Minna, Vilma, Miina

Yleisurheilu

Valikko

Mitä yhteistä on Lätsä-Pekalla, Paavo Nurmella ja MM-voittaja Geoffrey Kamwororilla?

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Maastojuoksun MM-tittelin lauantaina voittanut Geoffrey Kamworor haki takavuosina juoksuoppia Suomesta.
Paavo Nurmi 1920 ja 1924, Pekka Päivärinta 1973, Geoffrey Kamworor 2015.

Siinä Turun Urheiluliittoa urallaan edustaneet maastojuoksun olympia- ja MM-voittajat.

22-vuotias Kamworor ei jättänyt muille mahdollisuuksia lauantaina, kun maastojuoksun MM-tittelit ratkottiin Kiinan Guiyangin mutaisissa olosuhteissa.

Sama mies vietti vuoden 2010 kesän Suomessa kilpaillen useilla eri paikkakunnilla. Tuolloin 17-vuotiaan nuorukaisen toi Suomeen Antti Lähteenmäki.

– Totta kai lämmitti nähdä hänen voittavan. Olisin kyllä halunnut tehdä hänen kanssaan yhteistyötä pidempäänkin, 25 vuotta kenialaisjuoksijoiden kanssa toiminut Lähteenmäki sanoo.

Kamworor voitti seuraavana keväänä nuorten MM-maastot ja sai sen ansiosta paikan hollantilaismanageri Josh Hermensin talliin.

Kamworor on kotoisin samasta kylästä kuin Lewis Korir, joka on Lähteenmäen tuomana kilpaillut useita kesiä Suomessa.

– Voin olla tyytyväinen siitä, että toin Kamwororin Eurooppaan ja autoin hänet alkuun urallaan, Lähteenmäki sanoo.

Hän ei ole ollut myöhemmin tähän yhteydessä, mutta on kuullut, että Kamworor on menestyksestään huolimatta pitänyt jalat maassa ja jatkanut nöyrästi työntekoa.

Viime syksynä hän voitti puolimaratonin MM-kultaa. Hänellä on kovia noteerauksia myös ratamatkoilta: 5000 m 13.12,23 ja 10000 m 27.06,35. Nämä hän juoksi 18-vuotiaana vuonna 2011!

Maratonin hän on juossut aikaan 2.06.12 Berliinissä 2012. Tuoreimmilla näytöillään hän saanee houkuttelevia kutsuja rahamaratoneille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. Näytä lisää