Aatu, Aatto

Yleisurheilu

Valikko

Uusi ennätys – Sandra Eriksson ylsi loppukilpailuun EM-kisoissa

Julkaistu:

EM-HALLIKISAT
Suomen Sandra Eriksson oli 3 000 metrin juoksun alkuerien neljänneksi nopein Prahan EM-hallikisoissa.
Sandra Erikssonin teki oman kisassa oman halliennätyksensä, joka on nyt 8.57,97. Aika riitti ensimmäisen alkuerän neljänteen sijaan ja suoraan finaalipaikkaan.

Eriksson veti kisaa alkuvaiheessa ja 1 000 metrin väliaika merkittiin hänelle.

Välillä hän putosi joukon hännille ja siellä hän joutui säätelemään vauhtiaan ryhmän liikkeiden mukaan.

Kun kisaa oli jäljellä neljä kierrosta, Eriksson nousi kärkiparin kantaan.

Loppusuoralla Eriksson kävi kiritaistelun suorasta jatkopaikasta Slovenian Marusa Mismasin ja Valko-Venäjän Svitlana Kudzelichin kanssa. Tämän kisan hävisi valkovenäläinen, mutta sai saman ajan kuin Eriksson.

Ruotsin Charlotta Fougberg oli erän kuudes ajalla 9.01,33, mutta pääsi aikavertailusta loppukilpailuun.

Erikssonin erän voitti Hollannin Maureen Kostner, 8.57,59. Britannian Laura Muir hävisi hänelle 0,12 sekuntia ja kolmas oli Mismas, 8.57,96.

Toisesta alkuerästä loppukilpailuun selvisi suoraan Tshekin Kristiina Mäki ajalla 9.04,72.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

    2. 2

      Samuel Purola teki huippujuoksun – SE jälleen murskaksi!

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Kansanedustajien vinkit juhannuksen viettoon ja mahdolliseen krapulaan: ”Sillä lähtee aivan varmasti”

    6. 6

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    7. 7

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    8. 8

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    9. 9

      Noin 30-vuotias nainen hukkui Pyhtäällä – juhannuksena jo kaksi hukkumisonnettomuutta

    10. 10

      Juoksun loppuaika hämmästytti Elmo Lakkaa Vaasassa: ”En ymmärrä ollenkaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    4. 4

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    5. 5

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    6. 6

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ohikulkija löysi noin 20-vuotiaan miehen kuolleena ojasta Pirkkalassa

    2. 2

      Samuel Purola teki huippujuoksun – SE jälleen murskaksi!

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Kansanedustajien vinkit juhannuksen viettoon ja mahdolliseen krapulaan: ”Sillä lähtee aivan varmasti”

    6. Näytä lisää