Aija, Aava

Yleisurheilu

Valikko

Nooralotta Neziri aitoi uuden Suomen ennätyksen

YLEISURHEILU
Suomen Nooralotta Neziri juoksi 60 metrin aitajuoksun uuden Suomen ennätyksen Saksassa.
Neziri oli Düsseldorfissa juostussa kansainvälisessä kisassa kolmas. Neziri sai 60 metrin aitajuoksussa uudeksi ajaksi 8,06, jolla hän paransi omissa nimissään ollutta SE-aikaa 0,01 sekunnilla. Alkuerissä porilainen juoksi ajan 8,11.

Nezirin aiempi Suomen ennätys oli vuodelta 2013.

Kisan voitti Valko-Venäjän Alina Talay ajalla 7,96. Kisan toinen oli Saksan Cindy Roleder.

- Vähän oli horjumista ja kädet ottivat yhteen Cindy Rolederin kanssa. Senkin perusteella voi jo sanoa, että pystyn parempaan, Neziri sanoi SUL:n tiedotteen mukaan.

Neziri oli tuntenut pääkipua ja flunssaoireita lentokoneessa matkalla Saksaan.

- Sikäli hieno juoksu, että yleensä olen aloittanut kauden paljon heikommista tuloksista. Nyt Euroopan kärki on aivan tuntumassa ja maailman kärkikin vain kymmenyksen päässä, aituri riemuitsi.

Nezirin hallikauden päätavoite on Prahassa maaliskuun EM-hallikisoissa. EM-tulosraja rikkoutui nyt upeasti.. Seuraavaksi Neziri kilpailee mahdollisesti Berliinissä 31. tammikuuta ja sen jälkeen Jyväskylän kansainvälisissä hallikilpailuissa 7. helmikuuta.

Kv. hallikilpailut, Düsseldorf:

Miehet:

800 m: 1) Adam Kszczot Puola 1.46,48 (kk), 2) Marcin Lewandowski Puola 1.46,74.

1500 m: 1) Bethwel Birgen Kenia 3.40,58.

3000 m: 1) Nixon Chepseba Kenia 7.44,72 (kk), 2) Paul Kipsele Koech Kenia 7.45,79, 3) Othmane el Goumri Marokko 7.47,77.

5000 m: 1) Arne Gabius Saksa 13.27,53 (kk), 2) Aweke Ayalew Brunei 13.30,79.

Seiväs: 1) Robert Sobera Puola 565.

Kuula: 1) Ryan Whiting USA 20,83 (kk), 2) Christian Catwell USA 20,53, 3) Asmir Kolasinac Serbia 20,06.

Naiset:

60 m:n aidat: 1) Alina Talay Valko-Venäjä 7,96 (kk), 2) Cindy Roleder Saksa 8,04, 3) Nooralotta Neziri Suomi 8,06 (SE), 4) Pamela Dutkiewicz Saksa 8,14.

Alkuerät:

1. erä: 1) Roleder 8,05, 2) Nooralotta Neziri Suomi 8,11 (kkk).

2. erä: 1) Talay 8,03.

3-loikka: 1) Kristin Gierisch Saksa 14,30, 2) Olga Saladuha Ukraina 14,14.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    2. 2

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    3. 3

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. 6

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    7. 7

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    8. 8

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    9. 9

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    10. 10

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    2. 2

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    3. 3

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    6. Näytä lisää