Joni, Joonas, Jouni

Yleisurheilu

Valikko

Tiukka maratonputki: ”Olo on kuin kännissä juoksisi”

MARATON
Ympäri maailmaa 7 maratonia viikossa juokseva ryhmä törmäsi tähän asti kovimpaan testiin Marokon etapilla.
World Challenge Marathonin juoksijoilla on nyt takanaan viisi seitsemästä maratonista. Miamissa, Madridissa ja Marrakeshissa juostiin kolme kisaa reilun vuorokauden sisällä, mikä pisti porukan todella koville.

– Aivan jäätävän kamala kokemus! Olin maratonilla niin väsynyt että tuntuu kuin olisin kännissä juossut, Marianna Zaikova kuvaa kokemustaan.

Hän pääsi maaliin ajassa 6.05.50. Kuuden tunnin ylittyminen harmittaa, vaikka ajalla ei olekaan merkitystä tämäntyyppisessä extreme-projektissa.

– Parhaani tein, mutta ei alittunut. Toisaalta kolme maratonia meni yhteensä noin neljän tunnin unilla. Koitin syödä edellisen maratonin jälkeen aamiaista, mutta en saanut alas. Nyt tuntuu että voisin syödä mozzarella pitsaa ja juustopastaa!

Kaikkien muidenkin kymmenen täysmatkaa juoksevien ajat jäivät selvästi edellisten juoksujen ajoista. Kärkinimet juoksivat 4.20, kun heidän aikansa on normaalisti ollut 3.30-3.40.

Marokossa juostiin 12 kierrosta. Sade ja viileä ilma lisäsivät reitin haasteellisuutta.

– Joskus 6–8 kierroksen jälkeen vasen polvi alkoi valittamaan ja jouduin sen jälkeen välillä kävelemään. Oikea jalkapohja oli lisäksi älyttömän kipeä. Yritin välillä nukkuakin huoltoteltassa kesken juoksun, mutta se oli turhaan kulutettua aikaa.

Kun Zaikova oli nukkunut Marrakeshin uurastuksen jälkeen pari tuntia, olo oli jo virkistynyt huomattavasti.

– Nyt voisinkin jo juosta seuraavan!

Seuraava on edessä huomenna Dubaissa, Arabiemiraateissa. Sieltä matka jatkuu WMC:n viimeiselle etapille, päätepisteenä olevaan Sydneyyn.

Jos Zaikova selvittää viimeisetkin etapit, hänestä tulee ensimmäinen nainen maailmassa, joka on juossut seitsemän maratonia seitsemässä maanosassa viikon aikana.

Alla kuvia Marrakeshin maratonilta: startti, Marianna matkalla, tankkauspiste ja Marianna maalissa. Täyttä matkaa juoksee kymmenen juoksijan kansainvälinen ryhmä. Lisäksi kaksi juoksee puolimaratonin joka paikassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    4. 4

      Kahden lapsen äidille Alicialle, 37, on tehty yli 350 kauneusleikkausta – esittelee päästä varpaisiin muokattua vartaloaan alusvaatekuvissa

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Viking Lotossa yksi täysosuma – tässä oikea rivi

    9. 9

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    10. 10

      Kommentti: Tapparan legenda tiesi varoa Ilvestä – toteutuuko nyt kiekkoihme, josta puhuttaisiin vuosikymmeniä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    8. 8

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    9. 9

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    4. 4

      Kahden lapsen äidille Alicialle, 37, on tehty yli 350 kauneusleikkausta – esittelee päästä varpaisiin muokattua vartaloaan alusvaatekuvissa

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. Näytä lisää