Mauno, Maunu

Yleisurheilu

Suomalaishyppääjä oli lähellä paikkaa EM-finaalissa - "Ei enää köyhä ja huono"

Julkaistu:

EM-Zürich
Jussi Viita karsiutui yhden pudotuksen takia ensimmäisenä kilpailijana korkeushypyn loppukilpailusta.
28-vuotias perheenisä menee aamulla töihin ja pääsee arkisin harjoittelemaan vasta illalla kello 19. Kovimmat harjoitukset hän sijoittaa viikonloppuun.

Diplomi-insinööri Viita työskentelee projektitutkijana Tampereen Teknillisessä yliopistossa luupin alla rakentamisen laatuun liittyvät asiat.

- Olen joskus kitunut, mutta enää en halua olla sekä köyhä että huono. Kilpaileminen kansainvälisellä tasolla kiinnostaa jatkossakin, mutta pelkkä kansallinen ura ei kyllä nappaa, Viita naureskeli karsinnan jälkeen.

Hän kehui työpaikkansa joustavuutta.

- Kävin viime talvena ja keväänä kaksi kertaa etelänleirilläkin, kiitos Motonetin ja entisen korkeushyppääjän Eero Bromanin. Hän on tärkein sponsorini, ja ainoa, urheilijatukien ulkopuolella harjoitteleva Viita sanoi.

Hän kertoi, ettei stressaa uransa jatkosta, vaan etenee fiilispohjalta.

- Nyt tuntuu siltä kuin voisi miettiä jopa ensi vuoden MM-kisoja. Valintaraja on 228, joten ei tarvitsisi petrata kuin kaksi senttiä.

Viita hyppäsi ennätyksensä 226 Kuopion Kalevan kisoissa toissa viikonloppuna.

- Korkeushyppy on myös viimeisen päälle hallilaji, joten tässä ei oikeastaan tarvitse asioita miettiä kuin puolen vuoden sykleissä. Sellainen sopii tämänikäiselle urheilijalle hyvin.

Yhtä rennosti Viita suhtautuu akateemiseen uraansa.

- Ei mulla ole yliopistourankaan suhteen mitään kiveen hakattuja suunnitelmia.
  • EM-Zürich

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    4. 4

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    5. 5

      Turku suree illalla näyttävästi – Aurajoen ylittävä silta valaistaan Suomen lipun väreihin

    6. 6

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    7. 7

      Turvatoimia lisätty Turusta lähtevillä laivoilla – kaikille matkustajille sataprosenttinen turvatarkastus

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    5. 5

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    6. 6

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    9. 9

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    4. 4

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    5. 5

      Turku suree illalla näyttävästi – Aurajoen ylittävä silta valaistaan Suomen lipun väreihin

    6. Näytä lisää