Marko, Markus, Markku

Yleisurheilu

Valikko

Syyttäjä: Pistorius ei voi paeta murhatuomiota

Oikeudenkäynti
Syyttäjä Gerrie Nelin mukaan Oscar Pistorius ei voi välttää murhatuomiota, vaikka hänen kuvauksensa tapahtuneesta hyväksyttäisiin oikeudessa.
Torstain loppulausunnoissa syyttäjä Gerrie Nel kuvasi Oscar Pistoriusta valehtelijaksi ja painotti, että Pistorius ei voi jäädä ilman tuomiota naisystävänsä Reeva Steenkampin murhasta.

Oscar Pistorius myöntää ampuneensa Steenkampia neljä kertaa lukitun oven läpi vuosi sitten 14. helmikuuta. 

Pistorius on kertonut luulleensa, että oven takana on murtomies.

Syyttäjän mukaan Pistorius tiesi, että Steenkamp oli oven takana.
Pistorius on kiistänyt syytteet.

Syyttäjä Gerrie Nel sanoo, että Pistorius ei voi välttää tuomiota, vaikka oikeus hyväksyisi Pistoriuksen version tapahtuneista. Ex-paralympiatähti on jäänyt Nelin mukaan liian monesta valheesta kiinni.

Oikeudenkäynnin aikana on kuultu 37 todistajaa. Nel sanoo todisteiden viittaavan siihen, että Pistoriuksen kertomus ei pidä paikkansa.

Nel viittaa todistajanlausuntoon, jonka mukaan naapurit kuulivat kiljuntaa, ja jonka mukaan Steenkampin vatsassa oli ruokaa kuolinhetkellä.

- Vaadimme Pistoriukselle tuomiota tahallisesta murhasta, Nel sanoi.

Pistoriuksen oikeudenkäynti on lopuillaan. Loppupuheenvuorojen jälkeen tuomari Thokozile Masipa vetäytyy tekemään päätöksensä.

Jos Pistorius saa murhatuomion, häntä voi odottaa elinkautinen. Päätös saadaan muutaman viikon sisällä.

Lähde: AFP

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    7. 7

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    8. 8

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Uhkaava tilanne Imatralla – useita poliisipartioita koululle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää