Paula, Pauliina

Yleisurheilu

Valikko

Salama iski Joensuussa - Jukka Keskisalo sammutti metsäpalon lenkkitossulla

Julkaistu:

Yleisurheilu
Jukka Keskisalo sammutti lenkkitossulla salaman sytyttämän männyn.
Estejuoksija Jukka Keskisalo odotteli maanantaina rajuimman ukonilman hellittämistä ennen kuin lähti verryttelylenkille viiden maissa iltapäivällä.

Joensuuta ja Pohjois-Karjalaa riepottelivat maanantaina ukkosmyrskyt, jotka aiheuttivat mittavia sähkökatkoja, kaatoivat puita ja sytyttivät maastopaloja.

- Lähdin kiireesti lenkille, koska halusin ehtiä vähän verrytellä ennen hierontaa. Kello oli ehkä vartin yli viisi, kun tunsin nenässäni, että jossain lähellä palaa, Keskisalo kertoi eilen.

Katkun lähteeksi osoittautui salamaniskun sytyttämä suuri mänty Siilaisten kaupunginosassa.

- Palavan puun luona oli jo joku nainen hälyttämässä apua. Palokunta oli kuitenkin rajuilman takia niin täystyöllistetty, että oli parempi hoitaa homma itse. Kaverit eivät välttämättä olisi ehtineet noin pientä juttua ainakaan nopeasti hoitamaan. Sammutimme sitten palon itse. Se talttui lenkkitossulla ja märillä oksilla hakkaamalla. Kyse ei todellakaan ollut mistään mittavasta uroteosta. En osaa sanoa, olisivatko liekit siitä mihinkään levinneet, Keskisalo tuumaili.

Zürichin EM-kisoihin valmistautuva estejuoksija kilpailee viikonloppuna Kuopion Kalevan kisoissa. Kaudenavausta viivyttänyt lannerangan välilevynpullistuma on tällä hetkellä kurissa.

Keskisalo pääsi hyvään vauhtiin jo Lapinlahden Eliittikisojen 1 500 metrillä puolitoista viikkoa sitten ja rikkoi 3 000 metrin estejuoksun EM-kisarajan viime torstaina kotikaupunkinsa Eliittikisoissa. Aika 8.29,89 riittää tällä hetkellä Euroopan tilastossa 25. sijaan, mutta kahdeksan vuoden takainen Euroopan mestari pystyy merkittävästi parempaan, jos välilevyongelma pysyy kurissa eikä vie urheilijan oikeaa jalkaa taas pois pelistä.

Keskisalo ilmoitti lopettavansa uransa Lontoon olympiakisojen jälkeen 2012, mutta viime kesänä ”eläkeläinen” pystyi maltillisellakin lajiharjoittelulla niin koviin tuloksiin, että mieli muuttui ja EM-kisat alkoivat kiinnostaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    6. 6

      Prinssi Harry täräytti täyslaidallisen: suorat sanat monarkiasta

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    9. 9

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    10. 10

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    2. 2

      SS: Varo tätä puhelua – Suomeen salaperäisiä soittoja +44-numerosta

    3. 3

      Nuoren naisen surma järkyttää Tammisaaressa – murhaepäiltyä kuvataan hiljaiseksi ja rauhalliseksi

    4. 4

      Tammisaaren murhasta epäillään menestynyttä junioriurheilijaa – rikkoi urallaan SE:n ja pelasi Suomen maajoukkueessa

    5. 5

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    6. 6

      Nykäset pahoinpitelivät toisiaan – Matti puri sormesta, Pia löi nyrkeillä ja heitti kaljatölkillä: ”Paisuu välillä yli”

    7. 7

      Ruumisauton kuljettaja katseli vainajan rintoja – ”Oli kuulemma pakko nähdä”

    8. 8

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    9. 9

      Katso video: Näin lähelle F-16-hävittäjä lensi Venäjän puolustus­ministerin konetta – sitten väliin kiilasi venäläinen SU-27 ja näytti aseitaan

    10. 10

      Tienaa lapsuutesi leluilla! 7 suosikkilelua, joista keräilijät maksavat hunajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Hurjasti laihtunut Aku Hirviniemi asteli median eteen ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen – puhui voinnistaan

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    2. 2

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    3. 3

      Karmiva teoria 6-vuotiaan kolariuhrin mystisestä humalasta: alkoholia pistettiin ruiskulla ruumiiseen

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    6. Näytä lisää