Merja

Yleisurheilu

Valikko

Tero Pitkämäen esikoispoika sai nimen

YLEISURHEILU
Tero Pitkämäen ja Niina Kelon poikavauva sai lauantaina nimen pariskunnan kotona pidetyssä ristiäistilaisuudessa Ilmajoella. Kesäkuun 9. päivänä syntynyt poika kastettiin Jimi Viljamiksi.
- Paikalla oli enimmäkseen ihan lähisukulaisia. Kummien joukossa ei ole mitään urheilujulkkiksia tai julkisuudesta sen kummemmin tuttua väkeä, kertoi keihäänheittäjän manageri Tero Heiska sunnuntaina.

Pariskunta ei halunnut kertoa ristiäisten ajankohtaa julkisuuteen, ja nimikin pidettiin hyvin suppeassa jakelussa. Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla kuukausi sitten Niina Kelo vitsaili, että pojalle on suunniteltu nimeä Seppo Ensio Javelin. Ensimmäinen nimi tulisi Seppo Rädyn mukaan, seuraava siksi että pojan syntymäpäivä on Ension nimipäivä ja Javelin tarkoittaa suomeksi keihästä.

Pitkämäki lähti kesäkuussa Oslon Timanttiliigaan käytännössä suoraan synnytyslaitokselta euforian tilassa, mutta voitti kilpailun väsyneenäkin yhden sentin turvin. Pojastaan koko ajan ylpeänä ja iloisena puhunut Vuoden urheilija on esikoisensa syntymän jälkeen ollut melkoisessa vedossa ja voittanut kuudesta kilpailustaan peräti neljä, ollut kerran toinen ja kerran kolmas. Pariisin Timanttiliigassa hän sijoittui 5. tätä kuuta toiseksi kauden parhaallaan, 86,63.

Pitkämäki harjoittelee ja viettää perheensä kanssa alkuviikon Etelä-Pohjanmaalla ja lähtee loppuviikosta kohti Kuopiota, jossa viikonloppuna tavoittelee jo kahdeksatta aikuisten Suomen mestaruuttaan Kalevan kisoissa. Pitkämäki on jo valittu Zürichin EM-joukkueeseen ja hän on keihäänheiton Euroopan-tilastossa kolmantena. Hän on edustanut Suomea EM-kisoissa kolmesti saavuttanut mitalin 2006 ja 2010.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    2. 2

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      Yhdysvallat kertoi Pohjois-Korea -strategiastaan – maailman sulkeutunein maa halutaan ”keskustelun tielle”

    8. 8

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    9. 9

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    10. 10

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    11. Näytä lisää

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    9. 9

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    10. 10

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    2. 2

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. Näytä lisää