Joni, Joonas, Jouni

Yleisurheilu

Valikko

Pitkämäki ja Ruuskanen yrittävät riistää Manniolta kauden kärkitulosta

Keihäänheittäjät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen tähdittävät Lappeenrannassa keskiviikkona pidettäviä Marskin kisoja.
Miehet kilpailevat Lappeenrannassa keskenään toisen kerran tällä kaudella. Molempien tavoitteena on heittää kesän kotimainen kärkitulos. Kärki on nyt 82,47, jonka Ari Mannio heitti reilu viikko sitten.

Molemmat heittäjät saapuivat jo tiistaina Lappeenrantaan kisoja edeltävälle kunniakierrokselle. Hyväntuuliset ja Portugalin leireillä ruskettuneet heittäjät pitivät kärkituloksen rikkomista realistisena.

- Kyllä sitä pitää vähintään kauden parasta lähteä heittämään. Orimattilassa heitettiin viiden asteen kelissä, ja nyt on luvassa lämpimämpää keliä, vaikkei se aina siitä ilman lämpötilasta niin tarkka ole, sanoo Orimattilassa 79,58 heittänyt Ruuskanen.
 
Tavoitteista ei pakkomielteitä

Ruuskanen sanoo olevansa kunnossa ja lisäävänsä tänä kesänä kilpailujen määrää jopa pariinkymmeneen viime kesien 13-15 kilpailusta.

- Kilpailemalla tulee heittorutiinia ja pysyy vireessä. Keihäänheitto on niin herkkä laji, että siellä voi tulla huonojakin päiviä, mutta siellä voi lähteä koviakin kaaria.

90 metrin heitto tekee keihäänheittäjien huumorissa vasta "virallisen" heittäjän. Se on Antti Ruuskanen tavoitteena, mutta mikään pakkomielle se ei ole.

- Totta kai. Minulla on tavoitteena olympiakulta ja yli 90 metrin heitto, mutta ei ne mitään pakkomielteitä ole. Ei niiden takia yöunet mene vaikkei tulisikaan, sanoo leppoisasti esiintynyt Ruuskanen.

Tero Pitkämäki odottaa mielenkiintoista kisaa. Hänen nimissään on Lappeenrannan Kimpisen kentän ennätys 89,43 vuodelta 2007. Viime vuonna Pitkämäki heitti MM-hopealle.

- Nyt lähden Lappeenrannassa tavoittelemaan 85 metrin ylitystä, Pitkämäki sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    3. 3

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    6. 6

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    7. 7

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    8. 8

      Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

    9. 9

      Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

    10. 10

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    2. 2

      Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    5. 5

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    6. 6

      Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

    10. 10

      Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    2. 2

      Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

    3. 3

      Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

    4. 4

      Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

    5. 5

      Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

    6. Näytä lisää