Petri, Pekka, Petra

Yleisurheilu

Valikko

Ivan Uhov ponnisti voittoon Dohassa

Julkaistu:

Hulppea korkeushyppynäytös maustoi yleisurheilun Timanttiliigan avauskilpailua Dohassa.
Näytöstä johti lajin venäläinen olympiavoittaja Ivan Uhov, joka vei voiton ulkoratojen ennätyksellään 241.

Venäläisen haastajista kolme ylitti 237. Kanadan Derek Drouin oli 237:n ylityksellä toinen, Yhdysvaltain Erik Kynard kolmas ja kotikentällään kilpaillut Qatarin Mutaz Essa Barshim kolmas.

Uhoville voitto oli jatkoa hallikauden huikeille hypyille. Hän ponnisti talven kisoissa 241 ja 242, mutta jäi sisäratojen MM-kisoissa Puolassa toiseksi tuloksella 238, kun voiton vei Barshim.

Dohassa 28-vuotias Uhov ratkaisi kilpailun ylittämällä 239 ja sitten vielä 241 ensimmäisellään. Kaksi senttiä korkeammalla ollut rima oli tällä kertaa vielä liikaa.

Talven MM-hallien 60 metrin mestari Shelly-Ann Fraser-Pryce oli mainiossa vedossa Dohan 100 metrillä, joka juostiin lievään vastatuuleen. Matkan olympia- ja MM-voittaja vei voiton ajalla 11,13. Kisan kakkonen oli odotetusti nigerialainen Blessing Okagbare (11,18).

Miesten 400 metrillä Yhdysvaltain LaShawn Merritt pudotti kauden kärkituloksen lukemiin 44,44, ja 200 metrillä Jamaikan Nickel Ashmeade yllätti suosikkina kisaan startanneen maanmiehensä Warren Weirin ajoin 20,13-20,31.
 
Kiprop ja Obiri mahtikyydissä

Miesten 1 500 metrillä kenialainen olympia- ja MM-voittaja Asbel Kiprop kiri voittoon kauden kärkiajassa 3.29,18 pyyhkäistyään viimeisen ratakierroksen noin 54 sekuntiin.

Kovaa mentiin myös naisten 3 000 metrillä ja hieman yllättävissä merkeissä, kun talvella sisäratakisoissa 1 500 ja 3 000 metrin maailmanennätyksiä kohentanut etiopialainen Genzebe Dibaba jäi kuudenneksi ajalla 8.26,21.

Voiton vei kenialainen Hellen Obiri ajalla 8.20,68, jolla hän nousee kaikkien aikoen tilastossa viidenneksi. Toiseksi sijoittui Kenian Mercy Cherono ajalla 8.21,14.

Myös naisten keihäspaikalla nähtiin kelpo taistelu voitosta. Sen vei kokenut slovenialainen MM- ja olympiafinalisti Martina Ratej, joka kiskaisi 65,48. Toiseksi heitti talvella maansa ennätyksen 66,83 repäissyt Australian Kim Mickle tuloksella 65,36.

Timanttiliigan 1/14 kilpailu:
Miehet, 200 m: 1) Nickel Ashmeade Jamaika 20,13, 2) Warren Weir Jamaika 20,31, 3) Femi Ogunode Qatar 20,38.
400 m: 1) Lashawn Merritt USA 44,44 (kk), 2) Youssef Ahmed Masrahi Saudi-Arabia 44,77, 3) Pavel Maslák Tshekki 44,79.
800 m: 1) Mohammed Aman Etiopia 1.44,49, 2) Nijel Amos Botswana 1.44,54, 3) Ferguson Cheruiyot Kenia 1.44,82
1 500 m: 1) Asbel Kiprop Kenia 3.29,18 (kk), 2) Silas Kiplagat Kenia 3.29,70, 3) Ayanleh Souleiman Djibouti 3.30,16, 4) Taoufik Makhloufi Algeria 3.30,40, 5) James Magut Keni 3.30,61, 6) Aman Wote Etiopia 3.30,86.
110 m aj (-0,5): 1) David Oliver USA 13,23, 2) Sergei Shubenkov Venäjä 13,38, 3) Pascal Martinot-Lagarde Ranska 13,42
3 000 m ej: 1) Ezekiel Kemboi Kenia 8.04,12 (kk), 2) Brimin Kipruto Kenia 8.04,64, 3) Paul Koech Kenia 8.05,47
Korkeus: 1) Ivan Uhov Venäjä 241 (kk), 2) Derek Drouin Kanada 237, 3) Erik Kynard USA 237, 4) Mutaz Essa Barshim Qatar 237
Pituus: 1) Luis Tsatoumas Kreikka 806 (-1,0 m/s), 2) Luis Alberto Morales Meksiko 804, 3) Ignisious Gaisah Hollanti 801, 4) Christian Taylor USA 795.
Kiekko: 1) Piotr Malachowski Puola 66,72, 2) Vikas Gowda Intia 63,23, 3) Gerd Kanter Viro 62,90
Naiset, 100 m (-0,8): 1) Shelly-Ann Fraser-Pryce Jamaika 11,13, 2) Blessing Okagbare Nigeria 11,18, 3) Kerron Stewart Jamaika 11,25
800 m: 1) Eunice Jepkoech Sum Kenia 1.59,33 (kk), 2) Chanelle Price USA 1.59,75, 3) Lenka Masna Tshekki 2.00,20
3 000 m: 1) Hellen Obiri Kenia 8.20,68 (kk), 2) Mercy Cherono Kenia 8.21,14, 3) Faith Kipyegon Kenia 8.23,55, 4) Viola Kibiwot Kenia 8.24,41, 5) Almaz Ayana Etiopia 8.2,58, 6) Genzebe Dibaba Etiopia 8.26,21.
400 m aj: 1) Kemi Adekoya Brunei 54,59 (kk), 2) Kaliese Spencer Jamaika 55,07, 3) Eilidh Child Britannia 55,43
Seiväs: 1) Nikoleta Kyriakopoulou Kreikka 463, 2) Yarisley Silva Kuuba 453, 3) Kristina Gadschiew Saksa 443.
Kolmiloikka: 1) Caterine Ibarguen Kolumbia 14,43, 2) Olha Saladuha Ukraina 14,32, 3) Kimberly Williams Jamaika 14,15
Kuula: 1) Valerie Adams U-Seelanti 20,20, 2) Julia Leantsjuk V-Venäjä 18,78, 3) Anita Marton Unkari 18,32
Keihäs: 1) Martina Ratej Slovenia 65,48, 2) Kimberley Mickle Australia 65,36, 3) Sunette Viljoen E-Afrikka 64,23.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. 6

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    7. 7

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    8. 8

      Keihäslegenda Hannu Siitonen näki kahden karhun juoksevan itseään kohti: ”Tiesin, että minulla oli vain parisen sekuntia aikaa”

    9. 9

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    10. 10

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    6. 6

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    7. 7

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    8. 8

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    9. 9

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    10. 10

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    6. Näytä lisää