Jaakko, Jimi

Yleisurheilu

Valikko

Pistorius oikeudessa: "Herään usein haistaen veren"

Julkaistu: , Päivitetty:

Maanantaina puolustuspuheenvuorossaan tunteellisena esiintynyt paraolympiajuoksija pyysi anteeksi tyttöystävänsä Reeva Steenkampin perheeltä.
Värisevällä äänellä Oscar Pistorius kertoi yrittäneensä suojella tyttöystäväänsä ja sanoi, ettei voinut kuvitella perheen tuskaa.

Pistorius sanoi oikeudelle kärsineensä hirveistä painajaisista ja heräävänsä usein haistaen neiti Steenkampin veren. Hän kertoi myös, ettei halua enää koskaan käsitellä asetta.

Syyttäjien mukaan Pistorius tappoi Steenkampin helmikuussa 2013 riidan jälkeen. Pistorius sanoo luulleensa häntä tunkeutujaksi.

Urheilija sanoi oikeussalissa Steenkampin omaisille, että tragedian jälkeen ei ole ollut hetkeäkään, ettei hän olisi ajatellut heidän perhettään.

− Kun herään joka aamu, te olette ensimmäisiä ihmisiä, joita ajattelen, ensimmäisiä ihmisiä, joiden puolesta rukoilen. En voi kuvitella sitä tuskaa, surua ja tyhjyyttä, jota olen aiheuttanut teille ja teidän perheellenne.

Äiti kuunteli kivikasvoisena

− Yritin yksinkertaisesti suojella Reevaa. Voin luvata, että kun hän sinä iltana meni nukkumaan, hän tunsi itsensä rakastetuksi.

Pistorius kertoi yrittäneensä kirjoittaa monta kertaa Steenkampin perheelle.

− Mutta mitkään sanat eivät tule koskaan riittämään.

Pretorian täydessä oikeussalissa Steenkampin äiti, June, kuunteli Pistoriuksen puhetta kivikasvoisena.

Maaliskuun 3. päivä alkaneen oikeudenkäynnin on määrä jatkua toukokuun puoliväliin asti.

Lähteet: BBC, CNN.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      Hauki puri Joonasta, 28, ahnaasti jalkaan: ”Myöhemmin tuntui kuin olisi puukolla vetänyt viillon”

    10. 10

      Deadline: Dome Karukoski ohjaa Taru sormusten herrasta -kirjailijan J.R.R. Tolkienin elämäkertaelokuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    5. 5

      Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

    6. Näytä lisää