Tuukka, Touko

Yleisurheilu

Valikko

Tero Pitkämäki leikkaukseen? Päätös tehdään perjantaina

Julkaistu:

Yleisurheilu
Etelä-Afrikasta leireilemästä palannut Pitkämäki kertoi tiistaina, että leirillä nestettä kerännyt ja turvonnut oikea kyynärpää magneettikuvataan torstaina. Perjantaina Pitkämäki pääsee tutkailemaan magneettikuvia lääkärinsä kanssa, ja silloin tehtäneen päätös mahdollisesta leikkauksesta.

Pari kertaa uralla aiemminkin vaivannut ongelma aiheutti Pitkämäelle kahden ja puolen viikon heittotauon, mutta salli harjoitusleirin lopulla jo täysivauhtisia heittoja.

- Heti pois, jos vähänkin epävarmaa on. En lähde lottoamaan. Siinä käy justiin niin huonosti, se päättää kesän tärkeimmällä hetkellä turvota. Ei siinä mitään ongelmaa siihen asti ole, kun se pysyy normaalina, Pitkämäki sanoi.

Kyynärpään rustonpalasten mahdollinen poisto toisi toisaalta ehkä tarpeellisen parin viikon levon. Viime keväänä mies heitti innoissaan keväällä ”kaasu pohjassa” toukokuun vaihteeseen asti.

- Nyt olisi tarkoitus pikkuisen hillitä sitä. Viime kesänä kylkivamma toi pienen hengähdystauon. Monesti on käynyt niin, että tulee merkkejä väsymisestä tällaisena kipuiluna tai pieninä vammoina, Pitkämäki sanoi.

Pitkämäen ensi kesän päätavoitteet ovat kansainvälinen Timanttiliiga ja elokuun EM-kisat. Keihäs pitäisi saada myös lentämään jälleen yli 90 metrin. Viimeksi kaari ylti niihin lukemiin Osakan MM-heitossa 2007.

Kotimaassa Pitkämäki odottaa paljon Paavo Nurmen kisoista Turussa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Heittopaikka on huippuluokkaa, ja maanantaina kisojaan Pitkämäki vetonaulana esitelleet isännät ovat luvanneet säätää heittosuunnan tuulen mukaan.

Pitkämäelle kesästä on joka tapauksessa tulossa unohtumaton, sillä hänestä on tulossa isä. Avovaimon Niina Kelon laskettu aika on touko-kesäkuun vaihteessa, minkä takia Pitkämäki jättää väliin Timanttiliigan Eugenen osakilpailun USA:ssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    4. 4

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    7. 7

      Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

    8. 8

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    9. 9

      Karhu liikkuu Espoossa – nähtiin Kehä III:n tuntumassa

    10. 10

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    9. 9

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    4. 4

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. Näytä lisää