Oliver, Olivia, Oiva

Yleisurheilu

Valikko

Nikkanen SE-hypystään: "Tulos paranee vielä"

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Minna Nikkanen paransi tiistai-iltana naisten seiväshypyn Suomen ennätyksen lukemiin 450.
Uusi SE-tulos 450 on Moskovan MM-kisojen B-raja, mutta tulee MM-valinnan kannalta liian myöhään.

Someron Esaa edustava Nikkanen on tänä kesänä yrittänyt SE-tulosta yhdeksässä eri kilpailussa. Tiistaina 25-vuotias hyppääjä onnistui viimein kotikentällään Somerossa.

- Siinä oli ihan hyviä juttuja. Hypyn lopussa on varmaan vieläkin ongelmia, uskon että tulos paranee vielä, Nikkanen sanoi STT:lle.

Edellinen Suomen ennätys parani neljällä sentillä. Se oli Nikkasen nimissä kesältä 2009.

- Turhankin pitkään on mennyt. Hallikausi 2010 oli vielä hyvä, mutta sen jälkeen peukalovamma hankaloitti tekemistä. En osaa sanoa miksi meni näin pitkään, harjoituksissa on kuitenkin mennyt ihan hyvin.

Nikkanen uskoo uusiin tulosparannuksiin lähiaikoina, kunhan vain etenee maltilla. Moskovan MM-kisojen väliin jääminen toki kismittää, muttei liikaa.

- Totta kai olisin tykännyt hypätä isoissa kisoissa. Tärkeintä on kuitenkin saada varmuutta seuraaviin vuosiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    2. 2

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan tänään

    5. 5

      Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    8. 8

      Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

    9. 9

      Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

    10. 10

      Prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen taloudenhoitaja sai tarpeekseen – otti lopputilin: vaativa työ rajoitti elämää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    7. 7

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    2. 2

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    3. 3

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    4. 4

      Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan tänään

    5. 5

      Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

    6. Näytä lisää