Lyydia, Lyyli

Yleisurheilu

Valikko

Nezirin haastaja pinkoi ennätyksensä alkuerissä

KALEVAN KISAT
Kajaanin Kipinän Elisa Leinonen rikkoi ennätyksensä Vaasan Kalevan kisojen naisten pika-aitojen alkuerissä.
Leinonen nipisti 0,01 sekuntia reilu viikko sitten Lahden Eliittikisoissa juoksemastaan edellisestä ennätyksestä ajalla 13,26. Hän voitti eränsä, jossa juoksijoiden menoa siivitti 1,6 metriä sekunnissa hönkinyt myötätuuli.

- Sieltä se alkaa pikku hiljaa tulla. Ainoa tavoite oli, että juoksu tulee rennosti, tyytyväisen oloinen Leinonen huokaili.

Loppukilpailun suosikki on Turun Urheiluliiton Nooralotta Neziri, joka tavoittelee paitsi Suomen mestaruutta, myös elokuisten Moskovan MM-kisojen tulosrajaa 13,10.

Neziri juoksi sunnuntaina Lapinlahdella myötätuulessa 13,05. Tänään Vaasan Kaarlen kentällä hän voitti alkueränsä ajalla 13,21, joka syntyi tuulettomassa säässä ja rahtusen väkinäisen makuisella juoksulla.

-Lähtö tuntui tosi hyvältä. Se on ollut kesän mittaan vähän ongelma, mutta lopussa juoksu meinasi karata hallinnasta, Neziri tuumi.

Miesten 110 metrin aitojen alkuerien nopein HIFK:n Jussi Kanervo ajalla 13,98. Toisen erän voitti Kanervon seuratoveri Joona-Ville Heinä ajalla 14,11.

- Rento alkueräjuoksu, Kanervo kertasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Lähteet: Manchester Arenalla esiintynyt Ariana Grande ”hysteerisessä tilassa”

    3. 3

      CNN: Manchesterin räjähdys mahdollinen itsemurhapommi

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Manchesterin poliisi: Areenalla kuollut ainakin 19, loukkaantuneita noin 50 – räjähdystä tutkitaan terrori-iskuna

    7. 7

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    8. 8

      WP: Donald Trump pyysi kahta viranomaista kiistämään tiedot Venäjä-yhteyksistä

    9. 9

      Poliisi suoritti hallitun räjäytyksen Manchester Arenan lähellä olevassa puistossa

    10. 10

      Silminnäkijät kuvailevat Manchester Arenan kaaosta: ”Turvamiehet juoksivat ulos samalla tavoin kuin fanit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja noin 50 loukkaantunut – Ariana Granden konsertti päättyi tragediaan

    2. 2

      Lähteet: Manchester Arenalla esiintynyt Ariana Grande ”hysteerisessä tilassa”

    3. 3

      CNN: Manchesterin räjähdys mahdollinen itsemurhapommi

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. Näytä lisää