Usko

Yleisurheilu

Valikko

Nghi Tran karjui mestariksi

Turun Weikkojen Nghi Tran näytti kanssakilpailijoille takavaloja ja voitti miesten sadan metrin Suomen mestaruuden Kalevan kisoissa. Voittoaika oli 10,60.

Maaliviivan ylityksen jälkeen hän mylvi ilmoille voitonkarhaisun ja juoksi vielä palan Kimpistä eteenpäin.

-Meni paremmin kuin osasin odottaakaan, iloinen Tran hihkui ensimmäisestä Suomen mestaruudestaan.

Voittoaika jäi varsin vaatimattomaksi, mutta se ei turkulaista mietityttänyt.

-Kun mestaruudesta taistellaan, ajalla ei ole merkitystä. Henkisesti vahvin kaveri voittaa aina satasen, niin uskon edelleen.

Tran oli innoissaan mahdollisuudesta yrittää viestijoukkueen kanssa MM-kisarajaa tiistaina Tukholmassa.

-Olisi valtava kunnia päästä edustamaan Suomea, Tran tunnelmoi.

Kiihkeän kisan kakkoseksi työntyi Hollolan Urheilijoiden Joni Rautanen 10,65 ja kolmanneksi kisaradoille palannut HKV:n Markus Pöyhönen 10,67.

-Lähtö ja kiihdytys menee jo hyvin, mutta muuten juoksu vielä hajoaa, Pöyhönen tuumi.

-Tykkään tehdä tätä edelleen, ja jos pysyn terveenä, muutaman vuoden voin vielä täysillä urheilla, ensi kaudeksi jo kunnon aikojakin lupaillut Pöyhönen kertoi suunnitelmistaan.

  • kalevan kisat
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

  5. 5

    Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

  6. 6

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

  8. 8

    Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

  9. 9

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  10. 10

    Näin suomalaiset saavat eläkettä – Kauniaisissa 3 000 euroa, Isojoella 1 100 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  2. 2

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  3. 3

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  4. 4

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  5. 5

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  6. 6

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  9. 9

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  10. 10

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Mies sulloi reppuunsa Arabian astioita 554,50 euron edestä – vartija nappasi kiinni itse teosta

  5. 5

    Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

  6. Näytä lisää