Joni, Joonas, Jouni

Yleisurheilu

Valikko

Selvitys paljasti - Helsinki City Runin juoksureitti oli alimittainen

Helsingissä 4.5.2013 juostu Helsinki City Run on osoittautunut alimittaiseksi. Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä todettiin eroavaisuuksia merkityssä reitissä, reittiselosteessa ja reittikartassa.
Tarkistusmittauksessa selvitettiin, että valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.

Johtoautoa seuranneiden kahden kärkijuoksijan tehtyä irtioton heidän perässään tulleesta joukosta, juoksijoiden ohjauksessa on tapahtunut virhe. Tähän ovat vaikuttaneet myös epätarkkuudet ja virheet reitin mittauksen dokumentaatiossa. Tämä on johtanut väärän reitin juoksemiseen reitin eri kohdissa. Poikkeavalla reitillä juostut tulokset eivät ole tilastokelpoisia. Kilpailun kärkeä ohjannut kärkiauto on kulkenut alkuperäisen mittauksen mukaista virallista reittiä, joten kilpailun kahden kärkijuoksijan tulokset ovat tilastokelpoisia.

- Juoksijoiden ohjaaminen on keskeinen järjestäjän tehtävä. Tässä meillä on käynyt virhe ja olemme tästä todella pahoillamme. Asia on oikeutetusti aiheuttanut mielipahaa, SUL:n harrasteliikuntajohtaja Samuli Vasala sanoo.

SUL on päättänyt kehittää omistamiensa tapahtumien reitin mittauksen valvontaa ja luotettavuutta. Jatkossa tapahtumien mittausdokumentit julkaistaan ennen tapahtumaa. Lisäksi reitin merkitsemistä ja juoksijoiden ohjausta kriittisissä paikoissa tehostetaan.

Järjestäjä tarjoaa hyvitystä

Niille maaliin tulleille juoksijoille, jotka haluavat alimittaisuuden johdosta esittää vaatimuksia järjestäjää kohtaan, on avattu oma hyvitysväylä. Järjestäjä on virheen johdosta valmistautunut tarjoamaan vuoden 2014 Helsinki City Runin 29 euron hintaan. Hinta on 10 euroa halvempi kuin alimman ilmoittautumisportaan perushinta. Hyvitykseen oikeuttama vaatimus tulee tehdä 7.6.2013 mennessä osoitteeseen  https://www.yleisurheilurekisteri.fi/Default.aspx?tabid=3166.
 
Tulevan vuoden Helsinki City Run järjestetään 10.5.2014. Kartta, reittikuvaus ja mittauspöytäkirja on julkistettu. Uusintamittauksessa on pyritty mallintamaan lyhin juostu reitti mahdollisimman luotettavalla tavalla.

Uusintamittauksen kartta, mittauspöytäkirja ja reittikuvaus ovat nähtävillä osoitteessa http://www.yleisurheilu.fi/publicfiles/juoksu/helsinki-city-run-2013-tarkistusmittaus. Kartan kilometripisteitä ei ole korjattu uusintamittauksen mukaisiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    5. 5

      Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    8. 8

      Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    9. 9

      Ilves on kääntänyt asetelman päälaelleen – Tapparan kapteeni: ”Nyt pitää juonia porukalla”

    10. 10

      Opiskelijatyttö lopetti onnettoman jojolaihduttamisen ja lihoi 25 kiloa – on nyt palvottu Instagram-tähti ja alusvaatemalli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    5. 5

      Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

    6. Näytä lisää