Irma, Irmeli

Yleisurheilu

Valikko

Pitkämäki oivassa MM-aikataulussa: 5 metriä edellä viime vuotta

Tero Pitkämäen huolet ovat ohi jos Potchefstroomin lauantaisiin kilpailuheittoihin löytynyt varmuus ja teho säilyvät ja jalostuvat kesän kisoihin.
Pitkämäki voitti kilpailun 86,40 kantaneella heitolla, kun sarjan toiseksi pisin kantoi 85,16 ja heikoinkin 82,40

- Heitot menivät suurimmaksi osaksi keskelle sektoria. Ei enää vasemmalle. Sain keihään myös asentoon. Ei tullut sellaisia harakan lentoja kuten viime vuosina, Pitkämäki kertasi.

Heittäjän äänestä kuultaa tyytyväisyys. Potchefstroomin kilpailu oli tärkeä välietappi. Pitkämäki löysi syksyllä valmentajansa Hannu Kankaan kanssa tekniikkaan ja harjoitteluun uutta juonta. Etelä-Afrikan leirin harjoitusheitot ja kilpailu vahvistivat, että valittu linja toimii.   

- Harjoitusheitot ovat viisi metriä edellä viime vuotta eli heittokunto on aika paljon parempi, Pitkämäki sanoo.

Pitkämäki etenee kohtia elokuisia Moskovan MM-kisoja Kankaan ohjauksessa. Valmennusyhteistyö Jan Zeleznyn kanssa päättyi sydäntalvella.

- Vuodenvaihteen tienoilla Janin ryhmästä jäi toinen valmentaja pois. Hänelle tuli aikatauluvaikeuksia, eikä hän enää ehtinyt katsella minun perääni, Pitkämäki kertoo.

Kokonaan Zelezny ei ole poistunut Pitkämäen taustavoimista.

- Jan on sivustaseuraaja ja kommentoija. Täälläkin hän ollut on muutamassa heittotreenissä antamassa neuvoja.

Heitot asentoon ja sektoriin

Zeleznyn opit näkyvät myös heitossa. Kun Kangas ja Pitkämäki hakivat syksyllä ratkaisua viime vuosien teknisiin ongelmiin, Zeleznyn oppeja käytettiin hyödyksi.

- Pikkaisen palattiin tekniikassa entiseen, mutta jätettiin sinne muutamia Janin juttuja. Heitto on nyt toiminut tosi varmasti. Harjoituksissakaan ei ole tullut huonoja heittoja.

- Yksi noista uusista jutuista on heiton sulkeminen vasemmalla kädellä loppuun asti ja se, että hartioita pannaan pikkuisen köyryyn ennen vetovaihetta niin, että olkapää olisi piilossa, Pitkämäki kertaa.

Linjauksilla keihäs on saatu lähtemään oikeaan asentoon ja sektorin keskelle. Onnistuneita muutoksia on tehty myös harjoittelun rytmitykseen. Talven leirillä harjoiteltiin nyt samaan tapaan kuin keväällä ennen kilpailukautta.

- Myös oikea suhde levon ja treenin välille on löytynyt. Kun aikaisemmin lepoviikolla oli neljä huilia ja kolme kohtuullisen kovaa treeniä, nyt lepoviikolla ei ole tehty mitään kovaa, Hannu Kangas sanoo.

- Mies on ollut koko ajan hyvässä iskussa
 
Pitkämäki: Erikoinen tilanne

Lauantain kilpailu jäänee Pitkämäen talvikauden ainoaksi.

- Alunperin piti heittää kaksi kilpailua. Toisen piti olla viikon päässä tästä, mutta se peruttiin. Tässä olisi tarjolla kilpailu nyt heti perään, mutta ne jäänevät tähän, Pitkämäki sanoo.

Etelä-Afrikan leiri jatku vielä puolitoista viikkoa. Sen jälkeen edessä on vielä Portugalin leiri ennen kuin kilpailut alkavat Dohassa toukokuussa.

- Nyt pitää miettiä miten tästä eteenpäin harjoitellaan. Aika erikoinen tilanne, kun tässä vaiheessa vuotta keihäs lentää jo näin hyvin.

Ota kantaa

Palaako Tero Pitkämäki mitalikantaan ensi syksynä Moskovan MM-kisoissa?

Kyllä 68% Ei 32%
Ääniä yhteensä 4235

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. 6

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    7. 7

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    8. 8

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    9. 9

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    10. 10

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    3. 3

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    4. 4

      Henri Kontinen teki suomalaista urheiluhistoriaa – nousee tenniksessä maailmanlistan ykköseksi!

    5. 5

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    6. Näytä lisää