Marko, Markus, Markku

Yleisurheilu

Valikko

Olympiastadionin kierot kaarteet uusiksi?

Helsingin Olympiastadionin kaarteiden kiperät alut ja loput ovat poikineet porua ja hylkäyksiä EM-kisojen ensimmäisinä päivinä.
Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innasen mukaan asia on tarkoitus nostaa esiin jo lähitulevaisuudessa.

- Toimimme vuonna 2009 silloisissa oloissa ja sillä rahoituksella mikä tuolloin käytettävissä oli. Betoniin puuttumista pidettiin mahdottomana. Rakenteista ei voinut ottaa mitään. Tulevan elokuun aikana asia nytkähtää uudestaan liikkeelle, Innanen sanoo.

- Katsomme yhdessä Museoviraston kanssa, mitä kaikkea Olympiastadionilla voi vielä tehdä.

Olympistadionin radat jouduttiin uusimaan, kun Euroopan jalkapalloliitto Uefa määräsi jokaisen karsintaottelustadionin mitaksi 105 x 68 metriä. Stadionin nurmi oli leveydeltään ainoastaan 64 metriä.

Ongelmana Olympiastadionin remonttivaiheessa pari vuotta sitten oli se, että Museovirasto kielsi perinnestadionin kiinteiden rakenteiden "palastelun".

Kaksi vuosikymmentä Suomen urheiluliitossa pikajuoksuvalmentajana työskennellyt Petteri Jouste on nähnyt stadioneja maapallon joka kolkalla, mutta ei muista törmänneensä samanlaisiin kaarteisiin kuin mitä Olympiastadionilla on.

Olympiastadionin juoksurata on Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n sääntöjen mukainen, mutta hämmennystä kaarteet silti herättävät.

- Sveitsin pikajuoksuvalmentaja Lucio di Tizio oli aivan ihmeissään kaarretilanteesta, Jouste kertoo.

Samanlaista viestiä Jouste on kuullut EM-kisojen aikana myös monelta muulta valmentajalta ja juoksijalta.
 
Mikä mättää?

Mikä stadionin uusissa kaarteissa sitten juoksijan on kannalta niin hankalaa?

- Kaarteeseen pitäisi pystyä tulemaan samalla lailla koko ajan.
Olympiastadionin kaksi vuotta sitten uusittu kaarre on nyt alkuun tiukka, sitten loiva ja jälleen tiukka. Juoksijan pitää saada juosta ajattelematta asiaa. Nyt juoksijat joutuvat varomaan, eikä pikamatkoja voi juosta varovasti. Huolellisesti voi pinkoa, mutta ei varovasti, Jouste sanoo.

Jouste odottaa EM-kisojen pikajuoksuviestejä pelonsekaisin tuntein

- Vaihtotilanteissa viestinviejät saattavat mennä ikävästi limittäin, Jouste aprikoi.

Jouste pelkää myös, että pikaviesteissä törmäykset, jossa juoksija singahtaa ulkoradalta pois, ovat mahdollisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. 6

      Yhdysvallat kutsui koko senaattinsa Valkoiseen taloon Pohjois-Korean tilanteen vuoksi

    7. 7

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    8. 8

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. Näytä lisää