Leevi

Yleisurheilu

Näistä lausahduksista Seppo Räty muistetaan

Julkaistu:

Ex-keihäsmestari Seppo Räty täytti perjantaina 50 vuotta. Sen kunniaksi tarjoilemme kokoelman Rädyn parhaita.

Räty viettää syntymäpäiväänsä matkoilla Euroopan ilmatilassa.

- Jos joku koneessa tunnistaa ja tietää, niin saa minulle juoman tarjota, Räty kommentoi.

Hän ei yllättäen aio pitää valtavaa juhlavastaanottoa satoine kutsuvieraineen.

Räty on ilmatilassa siksi, että palaa Teneriffan harjoitusleiriltä valmennettavansa Oona Sormusen kanssa.

Tohmajärveläinen, suomalaisten rakastama hahmo voitti keihään MM-kultaa Roomassa puolet elämästään sitten, 1987.

- Niinpäs perkele onkin! Seppo herkistyy IS:lle.

- Vuonna 1986 jäin Stuttgartin EM-kisoissa karsintaan, kun heitin kyynärpään nivelkapseli murtuneena. Silloin ajattelin, että tulipa edes kerran käytyä arvokisoissa.

Arvokisoja riitti vuoteen 1997: yksi olympiahopea ja kaksi pronssia, MM-kulta ja hopea sekä EM-hopea. Useimpina vuosina mitali vaati kipulääkkeitä ja puudutusta.

- Uskon, että olen urheilussa ja muussakin elämässäni yrittänyt täysillä enkä jättänyt mitään varastoon. Sikäli voin katsoa peiliin. Vähän katkera olen siitä, miten heikosti Suomessa sittenkin arvostetaan urheilijaa, eritoten työelämässä. No, katkera on väärä sana, mutta parannettavaa on paljon.

Runsaasti vahvoja särkylääkkeitä popsiva Räty on ollut työelämästä sivussa muutaman vuoden. Hänen työtapaturmassa loukkaantunut, urheilu-urankin jäytämä selkänsä ei kestä työntekoa ja tekee elämästä välillä arjen helvettiä.

Prosessi työkyvyttömyyseläkkeen saamiseksi on ollut käynnissä vuosia.

Mutta härkäpäinen asenne on ennallaan. Rädyltä lensi aina keihään lisäksi myös läppä.

IS Urheilu kokosi keihäslegendan uralta klassisia lausahduksia sekä aforismeja. Mikä näistä on sinun suosikkisi - kerro kommenttikentässä jutun alapuolella.

"Ooppera? Hyi saatana!"

(IS:n haastattelussa 1991)

"Puoliväkisin olen juonut viiniä."
(Ilta-Sanomille juuri ennen Barcelonan olympiakisoja 1992)

"Halvarin kanssa ollaan ajeltu autolla, kun on ollut niin kylmä."
(Räty kertoo valmentautumisesta Barcelonan kisoihin.)

"Vittuillakseni heilutin."

(Räty selitti iloista vilkuttelua Barcelonan palkintojenjaossa)

"Saksa on paska maa."

(Epäonnistuttuaan vuoden 1993 Stuttgartin MM-kisoissa)

"Ajoin moottorikelkalla päin puuta."
(kuultuaan Zeleznyn keväällä 1993 heittämästä ME-tuloksesta)

"Lepäilen tai ryyppään."
(latautumisestaan ennen EM-kisoja Helsingissä 1994)

"Iisalmesta saa parempaa."
(arvostelee italialaisen kuohuviinin aromia EM-hopean jälkeen)

"Viissataatonnia käteen ja keihäs lentää 100 metriä"
(Ennen Atlantan olympiakisoja 1996)

"Atlantaan lähtiessä päätin, että en perkele puhu koko matkalla englannin sanaa - suomella on pärjättävä."
(Atlantan olympiamatkasta 1996)

"Jenkkilässä pitää saada joka paikkaan jonninjoutavaa souta."
(Atlantassa 1996)

"Heitä nyt, että pääsee kaljalle"

(Rädyn kannustus valmennettavalleen Kalevan kisoissa 2007)

"Ajattele nyt parikymppistä ihmistä. Se jaksaa keskittyä kahteen asiaan. Jos yrittää opiskella, urheilla ja naida, niin siinä on yks liikaa. Opiskelemaan ehtii myöhemminkin."
(Räty analysoi nuorta keihäslupausta IS 4.8.2007)

Olympia-aforismeja

Seuraavaksi otteita Rädyn aforismeista. Hän laati niitä IS Urheiluun sekä Ateenan (2004) että Pekingin (2008) kisojen aikana.

ATEENA 2004:

"Keihäänheittäjät ovat oma lajinsa. Siinä pitää olla vähän kiero luonne, kun jokainen vähän pitemmälle menevä heitto tekee kipeää."

"Suorituspaikalle mennään aina hyvin valvotun yön jälkeen. Se joka ennen arvokisaa nukkuu yönsä hyvin, voi yhtä hyvin jäädä kotiinsa nukkumaan."

"Hyvä, ettei sydämestä ottanut. Vuosikausia luulin, etten elinikänäni enää näkisi, miten nainen heittää keihästä yli 70 metriä."

"Itse heitän vielä miesten keihästä paikaltaan yli 60 metriä aamuyhdeksältä muutaman kaljan jälkeen, niin että eiköhän akkojen keihäs menisi yli 70 metriä."

"Kyllä mie tätä Unkarin kiekkomiestä ihmettelen. Siis mitä ihmeen miehiä nää nykyajan niinsanotut urheilijat oikein on, kun koko päivän kävelevät jööti persiissä?"

PEKING 2008:

"Käy sääli tuon Jamaikan pojan vaimoa, tyttöystävää tai tyttöystäviä. Reilusti alle 20 sekunnin suoritus ja jätkä hikoilee noin perkeleesti!"

"Mitaliurheilija on mitalikahvit ansainnut. Mutta jäykkä tilaisuushan se on ja kun kahvia pääsi lopulta juomaan, se oli kylmää ja kakkukin kuivunut. Kyllä ne pistesijaillalliset oli paljon mukavampia."

"Olympiakisoissako liikaa lajeja? Onhan se kumma, että pitää olla sekä lentopallo että tämä aivan jonninjoutava rantalentopallo. Toisaalta ymmärtäähän senkin, että siellä on katsomot täynnä, kun toiset hyppivät savessa pelkät patalaput päällä."

Räty

Voitti urallaan kuusi arvokisamitalia ja on pitänyt hallussaan myös lajin maailmanennätystä kahdesti heitettyään jo käytöstä poistetulla keihäsmallilla kesällä 1991 ensin 91,98 Japanissa ja vajaa kuukausi myöhemmin 96,96 Punkalaitumella

Syntymäaika: 27.4.1962
Syntymäpaikka: Helsinki
Pituus: 190 cm
Paino: 115 kg
Ennätys: 96,96 m
Arvokisamenestys:
1987 MM-voitto
1988 OK-hopea
1990 EM-vitonen
1991 MM-hopea
1992 OK-hopea
1994 EM-hopea
1996 OK-pronssi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    3. 3

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    7. 7

      Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

    8. 8

      Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

    9. 9

      Markel, 20, luuli ilotulituksen alkaneen Cambrilsissa – Taistelun jyly tallentui videolle

    10. 10

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    2. 2

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    3. 3

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. Näytä lisää