Pertti, Albert

Yleisurheilu

Valikko

Arsi Harju ei tiedä jatkostaan

Suomi-Ruotsi-maaottelun estradille yhdeksän vuoden tauon jälkeen palannut Arsi Harju antoi itselleen olan takaa sapiskaa kuulakisan jälkeen.
Harju jäi kuulajättien otatuksessa viidenneksi tuloksella 17,71, ja Suomi hävisi perinteisen leipälajin länsinaapurille pistein 9-13.

- Jo lämmittelyssä huomasin, että jalat ei tänään liiku. Kamalan näköistähän se oli eikä tuloksellisesti kummoista, Harju sanoi.

- Verrattuna edelliseen kisaan Sastamalassa elokuun lopussa tämä oli jäätävää rämpimistä.

Kuulakonkari lähti maaotteluun toiveikkaasti, sillä karsintakisojen jälkeinen harjoittelu tuntui "ihan asialliselta".

- Oli ihan mukava palata maaotteluun. Haaveissa kuitenkin oli, että suoritukset olisivat nousseet viime kisoista.

Tällä kaudella kuusi kisaa työntänyt 37-vuotias Harju tekee päätöksiä uransa jatkosta vasta myöhemmin, jos kaikki tuntuu hyvältä.

- En itsekään tiedä vielä jatkosta, mutta voi se olla mahdollista jos saan sen hyvän fiiliksen takaisin. Seuraavat 1-2 vuotta ovat viimeiset, kun tämä voi vielä onnistua, Harju sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    5. 5

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    6. 6

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    7. 7

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    8. 8

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    9. 9

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    10. 10

      AFP: Näin kansainvälinen media reagoi vaaleihin – ”Ranska on rikki”, ”järisyttävät nuhteet valtavirralle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    4. 4

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    5. 5

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    6. Näytä lisää