Kaapo, Gabriel

Yleisurheilu

Valikko

Pitkämäki saanut rohkaisua yllättävästä paikasta

Pitkin kesää vireensä kanssa tuskaillut keihästoivo Tero Pitkämäki on seurannut sivusta, miten kuningas toisensa jälkeen on kaatunut Daegun MM-kisoissa.
Pitkämäki on saanut omille MM-tavoitteilleen rohkaisua yllättävästä paikasta eli televisiosta. Hän on nähnyt, miten Usain Boltin, Dayron Roblesin ja Renaud Lavillenien kultamitalitavoitteet on lyöty eri tavoin murskaksi.

- Kyllä sitä kieltämättä on porukalla naureskeltu, että täälläkö kuninkaat kaatuvat ja että niinkö Andreaksellekin käy?

Vakavammalla naamalla Pitkämäki arvelee, että Andreas Thorkildsen liikkuu omalla tasollaan yli 88 metrissä, jonne kellään muulla ei ole asiaa.

- Tarvitsisin täydellisen heiton, Mokpon viimeistelyleirillä heittoharjoitukset 3,5 metriä lyhyemmällä vauhdilla tehnyt Pitkämäki sanoi.

Lyhyempää vauhtia käytetään myös MM-kisoissa. Pitkämäki ei ole yksinkertaisesti ehtinyt tehdä heiton elementtejä tällä kaudella tutulla täydellä vauhdillaan.

Karsintaraja 82,50 metriä on kova Pitkämäen tämän kesän suoritustasolle.

- Kaiken järjen mukaan se kuitenkin menee, urheilija vakuuttaa.

Hänen tavoitteensa kaiken onnistuessa on vähintään 85,34. Se tarkoittaisi sentin parannusta kauden tähän asti parhaaseen heittoon ja olisi todennäköisesti mitalipituus. Norjan tv:lle antamassaan haastattelussa Pitkämäki tosin paljasti nälän vähän kasvaneen:

- Voin heittää 85 metriä, plus miinus kaksi metriä.

Valmentaja Hannu Kangas myönsi, että kulunut kesä on ollut kovien paineiden aikaa, mutta nyt valmentaja tuntee ilmassa odottavaa värinää.

- Tämä kesä on lähentänyt minua ja Teroa. Välillä Tero on tarvinnut minun tukeani ja välillä minä hänen. Yhdessä tätä tuskaa on koettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    5. 5

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    6. 6

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    7. 7

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    8. 8

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    9. 9

      Nopeita autoja ja uskomattomia kaunottaria: Tässä ovat F1-varikon seksikkäimmät formulavaimot – katso kuvat

    10. 10

      Hurja taklaus toi Pelicansin Taavi Vartiaiselle tuntuvan pelikiellon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    5. 5

      Onko tässä Pohjois-Korean kylmähermoisin upseeri? Hyppäsi ohjuskoetta juhlineen Kim Jong-unin reppuselkään

    6. Näytä lisää