Hanna, Johanna, Jenni

Yleisurheilu

Valikko

Keskisalolle karvas MM-pettymys: "Nahkeaa"

Julkaistu:

Jukka Keskisalo ei peitellyt pettymystään pudottuaan jatkosta Daegun MM-kisojen 3 000 metrin estejuoksun alkuerissä.
Parin viikon leiri Etelä-Koreassa ei tuonut askeleeseen kaivattua herkkyyttä.

- Lähdin sen minkä pystyi. Yritin juosta tasaisesti, mutta aika nahkeaa se oli. Juoksu ei auennut, Keskisalo totesi.

Joensuulainen oli kovavauhtisessa alkuerässä kahdeksas ajalla 8.31,52. Juoksu oli hellesää ja aamupäivästartti huomioiden samaa tasoa kuin Keskisalon viime aikojen juoksut kotimaassa.

- Satasella mentiin alusta lähtien, Keskisalo vakuutti.

Keskisalo tuli MM-kisoihin sikäli keskenkuntoisena, että viime kesästä alkaen kaksi kirurgilla käyntiä kuntoutuksineen ovat verottaneet harjoittelua tuntuvasti.

Hän uskoi kuitenkin vielä ennen MM-alkuerää, että kauden paras saattaa vielä syyskesän aikana kohentua.

Alkueräjuoksun jälkeen Keskisalo ei jaksanut miettiä tulevia startteja. Niistä ensimmäinen tai mahdollisesti ainoa on ensi viikolla Ruotsi-ottelussa Helsingissä.

- Varmaan on parempi ajatella syvällisemmin huomenna, Keskisalo kuittasi kyselyt syksyn kisoista.

3 000 m ej, alkuerät:

Erien 4 parasta ja 3 aikavertailun perusteella loppukilpailuun

Erä 1: 1) Jacob Araptany Uganda 8.18,57, 2) Mahiedine Mekhissi-Benabbad Ranska 8.23,71, 3) Richard Kipkemboi Mateelong Kenia 8.23,76, 4) Ion Luchianov Moldova 8.23,88, 5) Victor Garcia Espanja 8.28,97, 6) Amor Ben Yahia Tunisia 8.30,02, 7) Abubaker Ali Kamal Qatar 8.30,37, 8) Andrei Farnosov Venäjä 8.34,44, 9) Alex Genest Kanada 8.36,67, 10) Steffen Uliczka Saksa 8.37,35, 11) Abdelkader Hachlaf Marokko 8.46,14, 12) William Nelson USA 8.51,20.

Erä 2: 1) Ezekiel Kemboi Kenia 8.10,93, 2) Ruben Ramolefi Etelä-Afrikka 8.11,50, 3) Hamid Ezzine Marokko 8.11,81, 4) Nahom Mesfin Etiopia 8.12,04, 5) Bouabdellah Tahri Ranska 8.13,22, 6) Ali Ahmed Al-Amri Saudi-Arabia 8.26,75, 7) Simon Ayeko Uganda 8.29,02, 8) Jukka Keskisalo Suomi 8.31,52, 9) Daniel Huling USA 8.34,70, 10) Tomas Tajadura Espanja 8.36,23, 11) Björnar Ustad Kristensen Norja 8.39,85, 12) Lukasz Parszczynski Puola 8.44,09.

Erä 3: 1) Benjamin Kiplagat Uganda 8.19,96, 2) Roba Gari Etiopia 8.20,28, 3) Brimin Kiprop Kipruto Kenia 8.21,89, 4) Alberto Paulo Portugali 8.22,41, 5) Abraham Kipkirong Chirchir Kenia 8.23,09, 6) Vincent Zouaoui-Dandrieux Ranska 8.23,79, 7) Angel Mullera Espanja 8.31,83, 8) Youcef Abdi Australia 8.38,42, 9) Ben Bruce USA 8.39,96, 10) Matthew Hughes Kanada 8.58,52. - Mario Bazan Peru keskeytti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kylie Jenner poseerasi pikkuruisessa mekossa – rintaliivit jäivät kotiin: tunnissa yli miljoona tykkäystä

    7. 7

      Kaikkia ei kirpaise: Suomeen tuotu kesällä useita superautoja – kalleimmasta pelkkiä veroja 137000 euroa!

    8. 8

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    9. 9

      Muistatko vielä? Ensimmäinen Selviytyjät-voittaja kuohutti nakuilullaan – voittopotti johti ongelmiin: vietti vuosia vankeudessa

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    2. 2

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    5. 5

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    6. 6

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    7. 7

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    10. 10

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    3. 3

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    4. 4

      Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. Näytä lisää